Neiti Kortman.
No, mutta enhän minä teistä puhukkaan, hyvä herra pastori. Mutta esim. te neiti Forslund. Onko sekin järjestystä mikä teidän voimistelutunnillanne vallitsee? Yleinen melu ja sorina. Säännöllisiä temppuja ei tehdä, tytöt juoksevat sinne tänne, loilottavat ja nauravat ja hoitavat omia asioitaan ja itse istutte te pöydällä jalat riippuen niinkuin kyytipojalla ja huudatte ja komennatte yli kaikkein, vaikk'ei kukaan siitä ollenkaan välitä. Tämä ei käy laatuun. Teidän pitää koettaa hankkia itsellenne enemmän respektiä, paljon enemmän respektiä. Pankaa se mieleenne, neiti Forslund.
Neiti Forslund.
Kuule Sanny, elä puhu tuosta respektistä enää, elä puhu siitä. Muuten minä suutun — aivan varmaan minä suutun — — (nyyhkii).
Neiti Kortman.
Minun velvollisuuteni on lausua ilmi mielipiteeni ja toivomukseni. (Vuorelalle.) Samalla perusteella en voi olla herra maisteri Vuorelaakaan huomauttamatta eräästä sopimattomuudesta, johon te pitemmän ajan kuluessa olette tehnyt itsenne syypääksi. Kysymys on minun veljentyttärestäni, jonka armosta olen ottanut luokseni. Tyttö on niinkuin kaikki tietävät aivan vaatimaton ja kaikkia lahjoja vailla. Mutta kumminkin osoitatte te hänelle mitä suurinta huomaavaisuutta, kuuntelette hänen tuntejaan, puhutte hänelle teidän helsinkiläisiä kohteliaisuuksianne ja vaivaatte häntä missä hän vaan liikkuu. Tämä kaikki on tehnyt minuun hyvin piinallisen vaikutuksen, enkä minä sitä koulun maineen vuoksi kauvemmin voi suvaita. Saan sen vuoksi ilmoittaa teille, herra maisteri, että jos ette herkiä tyttöä ahdistamasta, niin täytyy minun lähettää hänet pois luotani.
Vuorela.
Kiitoksia tiedonannosta! Silloin minä häntä seuraan. (Kumartaa.)
Neiti Kortman
(ei ole kuulevinaan).