Myöskin teille, maisteri Lassinen, olisi minulla muutama sana sanottavaa, vaikka se ei kumminkaan taida mitään hyödyttää. Kun on niin vanha pedagoogi eikä sen enemmän välitä niin kauniista ja ylentävistä tavoista, niin kyllä sitä silloin on jokseenkin parantumaton. Miksi ette taas tänä aamuna ollut rukouksessa, herra maisteri?
Lassinen.
Makasin niin kauvan etten — —
Neiti Kortman.
Niin, tietäähän sen kun istuu kapakassa yökaudet. Haisihan koko luokka kuin viinaränni, kun tulin sisään.
Lassinen.
Minä en juo viinaa, sen sanon, ainoastaan konjakkia. Ja se oli vielä semmoista hienoa sorttia, »Bon-Bon» Hennesyn vertaista. Minä olen siitä jo puhunut Vuorelalle. »Bon-Bon», joka sekä maun että aroomin puolesta — —!
Neiti Kortman
(keskeyttäen).
Pyydän, minä en ole mikään konjakki-specialisti. Mutta te, neiti Kauppila, mitä minä teille sanoisin! Siihen puuttuu minulta todellakin sanoja. Olisiko se tuon äskeisen ennen kuulumattoman kohtauksen johdosta liian näsäviisasta kysyä teiltä: Kuka on täällä johtajatar, tekö vai minä?