Saada valtioapu minulta kielletyksi ja sillä tapaa pakoittaa minua lopettamaan kouluni, tietysti. Ja varmaan ne luulevat onnistuvansakin juonissaan, koska niitä kuuluu olevan noissa listoissa niin monta nimeä sekä virkamiesluokasta että porvaristostakin. Mutta en minä sentään luule että koko kaupunki on niiden kanssa yhtä mieltä — ainakin elän siinä toivossa. En voi uskoa että kaikki vanhat ystävät minusta nyt yhtäkkiä olisivat luopuneet. Pitäisihän niitä vielä yksi ja toinen olla jälellä, joka tuntee minua paremmin ja joka ei tulkitse asiata sen aivan pahimmalta kannalta. Vai mitä luulet?
Kauppan. rouva.
Olenhan minäkin sinun ystäväsi.
Neiti Kortman.
Kiitos niistä sanoista, senhän minä jo kauan olen tiennyt ja olen siitä iloinen. Mutta mitä sinä ja ehkä joku muu sinun kanssasi voitte ylivoimaa vastaan? Teillä on hyvä tahto ja te surkuttelette minua, mutta te olette liian rauhaa rakastavaiset, joka nyt on aivan luonnollista — eihän naiset mielellään sekaannu yhteiskunnallisiin asioihin, joissa ne aina joutuvat alakynteen. Niin, eihän sitä siis siihen mitään voi. Täytyy alistua vaan kun kaikki jotka minua haluisivat puolustaa ovat siihen voimattomia, tuiki voimattomia. (Huokaa.)
Kauppan. rouva
(suorittaa selkäänsä).
Vai niin. Mitä siihen tarvitaan?
Neiti Kortman.
Puolustaakseenko minua?