Kauppan. rouva.
Niin juuri. Minä tahdon niille näyttää enkö minä mitään voi. Kun vaan tietäisin millä tavalla — —
Neiti Kortman.
Oikeinko todella! Sinun lupauksesi tekee minut hyvin onnelliseksi. Mutta ei, ei — eihän se käy laatuun. En minä sitä voi sallia, että sinä minun tähteni noin uhrautuisit — —
Kauppan. rouva.
Ole sinä vaan aivan tyyni. Kun minä kerran jotain sanon, niin sen teenkin. Täytyykö tästä kirjoittaa senaattiin vai kuinka?
Neiti Kortman.
Ei, sitä ei tarvita. Paras keino olisi — — Mutta tämä tuntuu todellakin vastenmieliseltä ruveta sinua neuvomaan omassa asiassa — se on kerrassaan vähän hassua. Mutta jos nyt sentään tahdot kuulla mielipiteeni — se on nyt vaan minun oma yksityinen mielipiteeni — niin paras keino olisi lähettää kouluhallitukselle vastaprotestin näitä valittajia vastaan. Sinä panisit sinne nimesi ensimmäiseksi ja sitte hankkisit sinne muita meidän tuttavien nimiä. Mutta niinkuin jo sanoin, niin se on vaan minun omia — —
Kauppan. rouva.
Mutta sehän on sarmant. Anna tänne paperia, minä kirjoitan heti nimeni.
Mutta mitä siihen muuta kirjoitetaan?