Lyyli. Arvi veljeni semmoinen raukka! Kuka olisi sen uskonut!
Aina. Niin, tuossa tilassa onkin tuo luonnon herra mitä raukkamaisin ja koomillisin. Mutta hän ottaa kyllä vahinkonsa takaisin, kun on ollut pari vuotta naimisissa.
Lyyli. Siis kosi hän vasta toisella matkalla?
Aina. Ei silloinkaan.
Lyyli. Mitä? Eikö hänellä sittenkään ollut rohkeutta?
Aina. Rohkea hän kyllä oli. Sillä kohta kun tapasi minua etehisessä, otti hän kun ottikin minua vyötäisiltä ja suuteli minua neljä, viisi kertaa.
Lyyli. Mutta mitenkä minä sitä —?
Aina. Hän oli jo sitä ennen —
Lyyli. Sitä ennen?
Aina. Niin, kirjeen kautta, jota hän heti kotiin tultua — —