"Minä en ota ollenkaan huomioon, että sinä olet meidän käsissämme", Silver jatkoi, "vaikka siitä tosiasiasta ei mihinkään päästäkään. Minä mieluummin voitan sinut todistelujen voimalla, sillä uhkailusta en ole koskaan nähnyt mitään hyvää koituvan. Jos tarjous sinua miellyttää, niin mitäpä muuta kuin yhdyt meihin, ja jos ei sinua miellytä, niin on sinulla vapaus vastata kieltävästi — kautta puukoipeni, voiko kukaan kuolevainen merimies osaavammin puhua?"
"Onko minun siis vastattava?" minä kysyin vapisevalla äänellä. Silverin ivailevat sanat herättivät minut tietoisuuteen minua uhkaavasta hengenvaarasta; poskeni polttivat tulena ja sydämeni löi rajusti rinnassani.
"Poikaseni", Silver virkkoi, "ei kukaan pakota sinua. Mieti rauhassa asemaasi. Ei kukaan meistä sinua kiirehdi, toveri, aika kuluu, näes, kuin siivillä sinun seurassasi."
"No niin", minä virkoin vähän rohkeampana, "jos minun kerran on valittava, niin on minulla tietenkin oikeus saada tietää, mitä tämä kaikki merkitsee ja miksi te olette täällä ja missä minun toverini ovat."
"Mitäkö tämä kaikki edes merkitsee", murahti muuan merirosvoista; "kunpahan edes joku sen tietäisi!"
"Ehkä sinä ystäväiseni, pidät kitasi kiinni, siksi kunnes sinua puhutellaan", ärähti Silver miehelle. Sitten hän entiseen suopeaan tapaansa vastasi minulle: "Eilisaamuna, mr Hawkins, aamuvartion aikana, tohtori Livesey saapui neuvottelulippu kädessään. Hän sanoo: 'kapteeni Silver, teidät on petetty. Laiva on tiessään'. Me olimme kai vähän kallistelleet laseja ja ryyppyjen lomassa lauleskelleet. Sitä ei voine kieltää. Ainakaan ei meistä kukaan satamaan päin silmäillyt. Mutta nyt sinne silmäilimme, ja tuhat tulimmaista, hyvä laivamme oli kuin olikin sen tiessään. En ole vielä konsaan nähnyt houkkioita niin noloina, sen voit uskoa, kun sen sanon sinulle minä itse, joka olin kaikkein noloimpana. 'Kas niin', tohtori virkkaa, 'hierokaamme kauppoja'. Me hieroimme kaupat, hän ja minä; ja täällä nyt olemme, hallussamme ruokavarat, viinat, hirsimaja, valmiiksi hakkaamanne polttopuut, ja jos niin saan sanoa, koko siunattu laivamme kölistä ristipuihin saakka. Mitä heihin tulee, niin ovat he pötkineet tiehensä; en tiedä missä he oleksivat."
Hän imi taas rauhallisena piippuaan.
"Ja jotta sinä et rupeaisi nyt kuvittelemaan", jatkoi hän, "että kauppamme koski sinuakin, niin kerron sinulle hänen viimeiset sanansa. 'Montako teitä on?' kysyn minä. 'Neljä', vastaa hän, 'ja yksi haavoitettuna. Mitä siihen poikaan tulee, niin en tiedä, missä hän on, senkin vietävä, enkä väiltäkään tietää', sanoo hän. 'Me olemme häneen aivan kyllästyneet.' Niin kuuluivat hänen viimeiset sanansa."
"Siinäkö kaikki?" minä kysäsin.
"Ainakin kaikki, mitä sinä saat tietää, poikaseni", Silver vastasi.