Hän laski tynnyristä viinaa tinatuoppiin.
"Etkös maista, toveri?" hän kysäisi; ja kun kielsin, niin hän jatkoi: "No niin, minä otan sitten itse naukun, Jim. Minä tarvitsen vähän mielenrohkaisijaa sillä pahat pulmat meitä odottavat. Mutta pulmasta puhuessani, miksi se tohtori antoi minulle kartan, Jim?"
Naamani osoitti niin selvään minun kysymyksestä ällistyneen, että hän huomasi enemmät kyselyt turhiksi.
"Niin, niin, kyllä hän kartan minulle antoi", selitti hän. "Ja siinä piilee jotakin, aivan varmaan siinä piilee jotakin, Jim, — hyvää tai pahaa."
Hän kulautti uuden ryypyn ja pudisti suurta, vaaleatukkaista päätään aivan kuin mies, joka odottaa pahinta.
29 Luku.
Musta merkki uudelleen.
Miehet olivat neuvotelleet jonkun aikaa, kun muuan heistä palasi takaisin majaan, ja tehden entiseen tapaan kunniaa, vaikka minun mielestäni nyt vähän ivallisesti, pyysi saada hetkeksi lainata soihtua. Silver lupasi, ja lähettiläs poistui jälleen jättäen meidät kahden kesken.
"Sieltä tulee tuulta, Jim", virkkoi Silver, joka nyt puheli minulle perin ystävällisesti ja tuttavallisesti.
Minä käännyin likimmälle ampumareiälle ja katsoin ulos. Suuren nuotion jätteet olivat jo palaneet niin lopuilleen ja valaisivat niin himmeästi, että minä käsitin, miksi liittolaiset soihtua tarvitsivat. He olivat asettuneet puolitiehen aukeata rinnettä yhteen ryhmään; muuan piteli soihtua ja toinen oli polvillaan joukon keskessä. Viimeksimainitun kädessä näin puukon välähtelevän monivärisenä kuun ja soihdun valossa. Kaikki muut istuivat hiukan kumarassa aivan kuin seuraten hänen puuhiaan. Samalla huomasin, että hänellä oli paitsi puukkoa, myöskin kirja käsissään. Siinä vielä ihmetellessäni, miten näissä oloissa niin omituinen esine oli heidän käsiinsä joutunut, polvistunut mies nousi jälleen pystyyn ja koko seurue läksi yhdessä tulemaan majaa kohti.
"Siellä ne nyt tulevat", minä virkoin ja vetäydyin entiseen asentooni, sillä en katsonut arvolleni sopivaksi, että he majaan palatessaan tapaisivat minut heitä tarkastelemasta.