"Anna heidän vain tulla — anna vain tulla", Silver keveästi vastasi. "Minulla on vielä yksi pommi heitä varten säilössäni."
Ovi aukeni ja kaikki viisi miestä seisahtuivat ensin oven suuhun kuin pelästyneet lampaat ja tyrkkäsivät sitten yhden joukostaan esiin. Toisissa olosuhteissa olisi ollut perin hassunkurista katsella miten hän hitaasti eteni, empien jokaisella askeleella, mutta pitäen aina nyrkkiin puristettua oikeata kättään edessään.
"Marssi päälle, mies", Silver huudahti. "En minä sinua elävältä syö. Anna tänne se, nahjus. Minä tunnen säännöt, lähettiin en koske."
Näistä sanoista rohkaistuneena mies sai vauhtia askeleihinsa ja annettuaan kädestä käteen jotain Silverille, luikki vielä nopeammin takaisin toveriensa luo.
Kokki katsahti esineeseen, jonka oli saanut.
"Musta merkki! Arvasinhan sen", hän virkkoi. "Mistä te olette paperia saaneet? Hoh — halloo! kas niin — tämä ei onnea tuota! Te olette ottaneet ja leikanneet tämän raamatusta. Kuka hullu on raamattunsa repinyt?"
"Siinä sen nyt kuulette!" Morgan puhui — "siinä sen kuulette! Enkös jo sanonut? Enkös sanonut, ettei siitä hyvä seuraa."
"Kas niin, kylläpä te nyt olette kohtalonne sangen varmaan naulinneet", Silver jatkoi. "Luulenpa totisesti teidän nyt hirteen menevän. Kuka maitosuu se raamattua viljelee?"
"Dick se oli", muuan virkkoi.
"Vai Dick! Silloin on Dickin parasta turvautua rukouksiin", Silver puhui. "Hän on onnensa turmellut, on kuin onkin."