"Jos Pitkä John on sinut lähettänyt", hän virkkoi, "niin olen mennyttä miestä. Mutta mikähän sinun kohtalosi nyt onkaan, poika?"
Minä tein nopean päätöksen ja vastaukseksi kerroin hänelle matkamme vaiheet alusta alkaen ja sen pulan, johon olimme joutuneet. Hän kuunteli minua hyvin tarkkaavaisena ja lopetettuani taputti minua päälaelle.
"Sinä olet kunnon poika, Jim", hän virkkoi, "ja pahassa pulassa olette te kaikki, toden totta. Mutta luota vain Ben Gunniin — Ben Gunn kykenee auttamaan. Luulisitkohan, että junkkari olisi hyvinkin antelias, jos apua saisi — hänhän on pinteessä hänkin, kuten huomannet?"
Minä vakuutin, että junkkari oli anteliain ihmisistä.
"Mutta ymmärräthän", Ben Gunn vastasi, "etten tarkoita, että hän antaisi minulle portin vahdittavakseni ja kiiltonappisen kauhtanan puvukseni ja niin edespäin; se ei ole tarkoitukseni, Jim. Minä tarkoitan, että luuletko sinä hänen olevan niin anteliaan, että antaisi minulle esimerkiksi tuhat puntaa rahoista, jotka jo ovat melkein kuin minun omaisuuttani?"
"Aivan varmaan", vastasin. "Alun pitäen oli sovittu, että jokainoa mies saisi osansa."
"Ja kotimatkan?" hän lisäsi hyvin ovelan näköisenä.
"Johan sanoin", minä huudahdin, "että junkkari on rehti mies. Ja, sitäpaitsi, jos me pääsemme niistä toisista vapaiksi, niin tarvitsemme hyvinkin sinua avuksi kotimatkalle."
"Aivan oikein", hän sanoi nähtävästi rauhoittuneena,
"Nyt minä kerron sinulle jotain", hän jatkoi. "Kerron vain vähän, enkä sanaakaan enempää. Minä olin Flintin laivassa silloin kun hän hautasi aarteen, hän ja kuusi miestä mukanaan — kuusi väkevää merimiestä. He olivat maissa melkein viikon päivät ja me risteilimme sillä aikaa vanhalla Walrusilla. Eräänä kauniina päivänä näkyi merkki, ja Flint yksinään tuli takaisin pienessä veneessä, päässään sininen kääre. Aurinko teki parhaillaan nousuaan ja Flint näytti aivan kuolon kalpealta. Mutta siinä hän vain tuli, ja ne kuusi olivat kaikki kuolleita — kuolleita ja kuopattuja. Miten hän oli menetellyt, sitä ei kukaan laivalla saanut tietää. Tappelu, murha ja äkillinen kuolema siellä ainakin oli tapahtunut — ja hän yksin kuutta vastaan. Billy Bones oli perämies ja Pitkä John aliperämies ja he kysyivät häneltä, missä aarre oli. 'Voittehan', hän vastasi, 'mennä saarelle ja jäädä sinne; mutta mitä laivaan tulee' hän sanoi, 'niin se, totta totisesti lähtee uusia keräämään!' Niin hänen sanansa kuuluivat.