"Mutta sanoihan tohtori, ettei yksi lasillinen minua vahingoita ja enempää ei sinun huoli tuoda. Ja jollet tuo, niin en kerrokaan."
Uteliaisuus oli minussa niin suuri etten voinut olla hänen pyyntöään täyttämättä. Lähdin siis rommia hakemaan ja toin sitä hänelle lasillisen.
Sen saatuaan otti hän muutamia kulauksia, asetti sitten tyynyn taakseen, jotta hän oli mukavassa asennossa ja alkoi kertoa:
"Olen ylhäisten vanhempien lapsi ja he tahtoivat antaa minulle hienon, säätyni mukaisen kasvatuksen, ja kun tulin kouluikään, niin panivat he minut Englannin kuuluisimpaan oppilaitokseen. Mutta täällä en viihtynyt. Tein kaikellaisia konnankureja, joitten johdosta minut erotettiin koulusta. Nyt koettivat vanhempani antaa minulle kotona opetusta, hankkimalla minulle taitavia kotiopettajia, voidakseen paremmin pitää käytöstäni silmällä. Mutta turhaan menivät heidän yrityksensä saada minusta kunnon ihmistä. Mieleni teki seikkailuihin ja siksi lähdin vanhempieni pyynnöistä ja rukoilemisista huolimatta merelle. Pääsin laivapojaksi erääseen purjelaivaan, joka jonkun päivän perästä lähti Intiaan. Laivassa oli kova komento, selkääni sain usein ja se seikka, että sain vanhempia miehiä palvella, nöyrrytti kopeata ja itsepäistä luontoani. Kun olin hieman merikomentoon tottunut, niin tunsin merimiehen toimessa hyvin viihtyväni. Matkamme kului hyvin, kunnes tulimme Kanariasaarten kohdalle. Silloin nousi sellainen myrsky, että luulimme viimeiset päivät olevan käsissä. Olin kauheasti merikipeänä enkä kyennyt kojustani liikahtamaan. Laiva huojui ja keikkui kuin mikäkin lastupala aalloilla. Pari purjetta vei myrsky mukanaan ja sitäpaitsi teki se muitakin pienempiä vahinkoja laivalle. Kolme vuorokautta raivosi myrsky. Kun siitä olimme selvinneet, jatkoimme matkaamme mitään muuta kummempaa matkalla tapahtumatta kuin että meitä ajoi muuan merirosvolaiva jonkun matkaa takaa, mutta pääsimme pakoon. Onnellisesti saavuimme perille.
"Tämä oli ensimäinen merimatkani. Ensi kerran karkasin laivasta, kun palvelin eräällä orjia kuljettavalla laivalla ja kuljimme Guinean lahdesta Kuubaan mukana kolmesataa orjaa. Kun lähdimme Ranskasta, jossa laivaan pestausin, en tietänyt, että laiva kulki sellaisilla retkillä, Olin silloin vielä nuori ja viaton, niin että kun näin sen kohtelun, joka orjien osaksi tuli, niin päätin perille päästyä karata laivasta. Toiset laivamiehet sitä vastoin olivat tuollaiseen tottuneet, niin että se ei heistä ollut mitään. Orjat olivat laivaruomassa kolme aina yhdistettynä kahleilla toisiinsa. Tunnin ajaksi pääsivät he silloin tällöin kannelle pienempi määrä kerrassaan. Ruokaa annettiin heille kahdesti päivässä. Selkäänsä saivat he vähäpätöisistäkin syistä ja oli tapana, että vaikka vain yksikin noista kolmesta rikkoi, niin toisetkin kaksi saivat siitä rangaistuksen, 'kun eivät toveriaan estäneet.'
"Kun olimme päässeet perille, niin karkasin eräänä yönä laivasta ja vaikka minua kovasti etsittiinkin ja ajettiin takaa, niin onnistuin pakenemaan. Sain samoilla soissa ja metsissä sekä nähdä nälkää ja muuta kurjuutta. Erään kerran ahdisti minua iso käärmekin ja koipieni sukkeluutta saan kiittää siitä, etten silloin joutunut tuon käärmeen makupalaksi.
"Niin kauan samoilin pakoretkilläni, kun arvelin, että laiva on jo purkanut lastinsa ja lähtenyt uutta noutamaan, jolloin uskalsin lähteä ihmisilmoille. Tulin Havannaan ja onnistuin pääsemään erääseen isoon espanjalaiseen purjelaivaan, joka lähti Barceloonaan Espanjaan. Matkamme sujui nopeasti ja hauskastikin, kunnes olimme tulleet jo Välimerelle. Silloin nousi iso myrsky ja tämä ajoi meidät Marokon rannikolle. Kun olimme olleet pari vuorokautta myrskyn kynsissä, jonka johdosta laiva oli saanut ankaran vuodon, niin että me saimme olla vuorokauden läpeensä pumppuamassa ja siksi olimme läpiväsyneet, niin näimme kolmannen päivän aamuna erään prikilaivan lähestyvän meitä hyvin uhkaavan näköisenä. Arvasimme heti, että nyt saamme merirosvojen kanssa tekemistä. Siksi varustauduimme taisteluun, vaikka kyllä aavistimme, kuinka meille tulee käymään, näännyksissä kun olimme. Kun priki tuli lähemmäksi, nosti se ylös merirosvolipun ja samassa näimme savun pöllähtävän sen sivusta ja tykin kuula vinkui laivamme peräkeulan sivuitse. Sitten annettiin meille merkki 'antautukaa', johon kieltävästi vastasimme. Nyt vinkui toinen kuula ja täysin purjein kiiti priki meitä kohti. Paeta emme yrittäneetkään ja siksi vastasimme heidän 'tervehdykseensä' laukasemalla tykin hyökkääjää kohti. Kuula sattui siihen ja pyyhkäsi mennessään osan kajutasta. Laivasta kuului melua tuon johdosta, mutta meitä kohti se silti kulki, ja kun tuli lähemmäksi niin alkoivat rosvot ampua pyssyillä. Me vastasimme samoin, joskin harvakseen, sillä matka oli vielä pitkä ja kapteeni käski säästää laukauksia, kunnes rosvot tulisivat lähemmäksi, jolloin laukaukset paremmin tehoisivat. Vihdoin oli priki niin lähellä, että aloimme voida erottaa siinä olevia ihmisiä, jolloin kapteeni käski alkaa laivaan kivääritulen. Molemmat perämiehet parin miehen avustamana ampuivat molemmilla laivassamme olevilla tykeillä. Kiivaasti vastasivat rosvotkin ja samalla laskettiin prikistä muutamia purjeita alas ja se käänsi meille toisen laitansa voidakseen tarpeen tullen käyttää koko sivustansa tykkejä. Tykkejä eivät rosvot ruvenneet ankarammin käyttämään, vaan he kyllä pitivät yllä ankarata kiväritulta. Me koetimme kätkeytyä mastojen suojaan, mutta silti kaatui ja haavoittui meikäläisiä paljon. Tykkimiehemme eivät olleet ehtineet montakaan laukausta ampua, kuu heidät ammuttiin. Kapteeni oli saanut kuulan oikean jalkansa läpi, mutta innokkaasti hän silti johti taistelua. Mutta lopulta oli meitä vain 5 28:ta jälellä ja silloin nostimme valkean lipun sekä lopetimme ampumisen. Nyt tuli laivasta venhe, jossa oli 12 henkeä, laivaamme kohti ja he vangitsivat meidät sekä ottivat laivamme haltuunsa.
"Täten olin joutunut merirosvojen käsiin ja samalla tuli kohtaloni ratkaistuksi sellaiseksi, että minustakin tuli merirosvo. Meidät vietiin merirosvo-laivaan ja sitten alettiin purjehtia kohti Marokon rannikkoa. Aluksi saimme kokea kovaa kohtaloa, mutta kun rosvot huomasivat, että pysyimme siivolla, niin alkoivat he muuttua meille ystävällisemmiksi. Viiden vuorokauden jälkeen saavuimme heidän kotipaikoilleen ja meidät vietiin kovasti kahlehdittuina maalle sekä suljettiin ensi aluksi pimeään kuoppaan, jossa saimme olla syömättä ja juomatta vuorokauden ajan. Kätemme ja jalkamme turposivat kovin ja yleensä alkoi elämämme näyttää hyvin synkältä. Mutta sitten otettiin meidät kuopasta, annettiin ravintoa, joskin niukastikin ja pantiin ankaraan työhön, jossa ei ruoskaa säälitty.
"Vaikeata oli tuo, mutta mikäs auttoi: Laivan pursimies, joka oli taistelussa haavoittunut, kuoli tuollaisesta rääkkäyksestä ja kapteenimme ampuivat he, kun näkivät, ettei hänestä miestä tule. Siten oli meitä vain kolme jälellä, muuan skandinaavialainen, ranskalainen ja minä. Kumppanini olivat vanhempia ja perheellisiä miehiä, jonka vuoksi he päättivät pakenemalla pelastautua ja kehoittivat minuakin tekemään samoin, mutta huomaten tuon pakoyrityksen hyvin hengenvaaralliseksi, en siihen suostunut ja tämän tein vielä toisistakin syistä. Eräällä rosvolla oli näet kaunis tytär, joka osoitti minulle ystävyyttä ja tähän hieman pihkaannuin. Ja toisena syynä oli se, että jäämällä merirosvojen pariin, toivoin saavani seikkailuhaluni tyydytetyksi, sillä vähitellen alkoi minussa näet nousta halu päästä heidän miehikseen. Mutta kun taas mietin, että siinä toimessa tulee lähimäisiään murhata, niin tuntui se raa'alta. Hyvät ja pahat henget minussa kauvan taistelivat. Mutta miten olikaan, jäin vapaaehtoisesti heidän pariinsa ja otin hellät hyvästit tovereiltani, jotka eräänä pimeänä yönä päättivät paon kautta hankkia itselleen vapauden. Kyyneleet silmissä toisistamme erosimme ja he lähtivät kulkemaan kohti tuntemattomia kohtaloja tai paremmin sanoen kohti kuolemataan, sillä pitkälle eivät he päässeetkään, kun heidät keksittiin, ja kun eivät pysähtyneet käskettäissä, ammuttiin heidät kuoliaiksi.
"Mutta minulle kävi hyvin, sillä kun he huomasivat, etten ottanut pakoyritykseen osaa ja näkivät, että olin rivakka poika, niin alkoivat he kohdella minua hyvin ja pyysivät, että rupeaisin heidän ammattiinsa ja siihen suostuinkin. Minut otettiin rosvousretkille mukaan, mutta alussa pidettiin käytöstäni silmällä, vaan kun he näkivät, että mukaannuin oloihini, niin sain olla aivan vapaana ja vieläpä aloin päästä pelkäämättömyyteni tähden arvoonkin heidän keskuudessaan.