"Ja näitä retkiä tehtiin sitten usein, joskus voittaen ja toisinaan saaden selkäämme. Niitten kaikkien kertominen kävisi tässä pitkäksi ja sitä paitsi eivät raa'at teot ole hyvät kertoa sinullaisellesi nuorelle miehelle. Kerronpa vain sen tapauksen, jolloin sain tämän arven naamaani.
"Olin silloin ollut merirosvojen parissa 15 vuotta ja monta murhaa oli jo omallatunnollani. Olin kohonnut jo perämieheksi ja sellaisena palvelin eräällä portugalilaisilta anastetulla laivalla 'Johan Braganza.' Se oli tavattoman luja laiva ja samalla erinomaisen nopeakulkuinen, niin että sillä sekä sai kiinni että myös tiukan tullen pääsi pakenemaan. Monta hyvää saalista sillä oli napattukin. Kapteenina oli muuan italialainen Giocomo Castillari, joka oli raain ja pelkäämättömin ihminen kuin olen eläissäni nähnyt. Sellaista sanaa kuin sääliväisyys ei hän ollut luullakseni koskaan kuullut, sillä toimistaan päättäen ei hän ainakaan näyttänyt siitä mitään tietävän.
"Siis, kuten jo sanoin, olin kauvan jo ollut merirosvona, kun eräänä päivänä luovailimme lähellä Aleksandrian kaupunkia. Olimme kuulleet, että sieltä piakkoin lähtisi muuan ranskalainen laiva, jossa oli kallisarvoinen lasti, m.m. paljon rahoja. Tosin olimme kuulleet, että siinä oli myös paljon väkeä ja runsaat ampumavarat, mutta päätimme silti koettaa. Ja illalla, kun alkoi käydä pimeäksi, näimmekin Aleksandriasta päin tulevan komean fregattilaivan laskien täysin purjein vienossa tuulessa. Me aloimme purjehtia poispäin, sillä päätimme hyökätä sen lumppuun yöllä. Kun oli jo tarpeeksi pimeä, teimme käännöksen ja aloimme pyrkiä fregattia kohti. Sivutulet sammutimme, niin että pimeän tähden ei fregatista voitu tuloamme huomata. Fregattia oli meidän taas helppo pitää silmällä, kun ei muita laivoja näkynyt. Vasta kun olimme aivan lähellä, huudettiin sieltä meille 'keitä olette' ja samalla kuula vinkui laivamme sivutse, johon me vastasimme samoin ja laskimme sitä kohti niin, että yhteentörmäys sattuisi sen etukeulassa. Ampuminen oli mielestämme pimeässä hyödytön ja siksi päätimme käydä käsikähmään, jossa eivät muut ampuma-aseet kuin revolverit tulleet kysymykseen. Ranskalaiset ampuivat ahkerasti saamatta kumminkaan mitään vahinkoa aikaan. Me olimme kaikki etukeulassa valmiina isoilla koukuilla kiinnittämään laivamme fregatin sivuun ja hyökkäämään sen kannelle. Olimme kauheassa jännityksessä. Me olimme hiljaa kuin haudassa, mutta fregatista ammuttiin kiivaasti ja sieltä kuului melua ja hätähuutoja, Yö oli niin synkkä, ettei toista edessään nähnyt ja tämä oli meistä mieleen.
"Äkkiä kuului kovaa ryskettä ja samassa kajahti kamala hyökkäyshuutomme. Haat iskettiin fregatin sivuun ja kapteeni ja minä etupäässä hyökkäsimme fregattiin sapelit käsissä. Nyt syntyi helvetillinen mellakka. Ammuttiin, iskettiin miekoilla ja tikareilla, kuului kirouksia ja kuolevien korinaa ja haavoitettujen voihkimista, tartuttiin toisiinsa käsiksi ja heitettiin maahan ja viereksittiin siinä toisten jaloissa. Potkittiin, purtiin, lyötiin nyrkeillä eli toisin sanoin olimme muuttuneet petoeläimiksi, jotka raivosimme kuin mielettömät ja koetimme toisiamme murhata. Minä jouduin käsikähmään erään vahvan miehen kanssa. Tikarit olivat meillä kummallakin toisessa kädessä ja toisella pitelimme toistemme rinnoista. Hän iski minua tavoittaen päähän, mutta sain hieman väistetyksi, niin että isku sattui tähän poskeeni, josta nyt tämä arpeni on katoamattomana muistona, Samalla iskin tikarillani hänen sormilleen, niin että hän irroitti kätensä rinnoistani. Tämä iskuni vapautti hänet myös parista sormestaan.
"Taistelua kesti kauvan aikaa, mutta lystin loppu oli kumminkin se, että ranskalaiset miesvoimallaan pakoittivat meidät peräytymään laivaamme, irroittamaan koukkumme ja pyrkimään aika kyytiä pakoon. Ja laivamme nopeus olikin nyt hyvään tarpeen, sillä sitä ja pimeyttä saamme kiittää, että me taistelussa eloon jääneet säilytimme eheänä nahkamme. Ranskalaiset näet ajoivat meitä vimmatusti takaa ja ampuivat kanunoillaan, kumminkaan pimeyden tähden osaamatta.
"Kuten arvannet, sain tällaisia kahakoita kestää hyvin monta, joista useimmiten selvittiin voittajina, mutta toisinaan saatiin selkäänkin. Vähitellen sain yhä suurempaa luottamusta ja kunnioitusta virkaveljieni joukossa, ja kun onnistuimme anastamaan erään hollantilaisen fregatin, niin pääsin minä sen kapteeniksi ja nyt aloin voida ruveta rikkauksia kokoomaan, joita niinä 10 vuotena, jona olin kapteenina, karttuikin paljon. Sääntönä oli näet, että saaliista sai kapteeni kolmanneksen, toisen saivat perämiehet, joita aina oli kaksi ja viimeisen kolmanneksen sai miehistö, joka sai sen jakaa miten tahtoi. Ryöstöretkiä teimme hyvin laajalti, mutta paras saalispaikka oli kumminkin Välimeri. Kävimmehän myöskin keski- ja etelä-Amerikan rannoilla espanjalaisia ja portugaalilaisia, siirtomaitten kalleuksilla lastattuja laivoja 'verottamassa', vaikka se oli hyvin vaarallinen toimi, sillä niillä pahuksilla oli myöskin usein sotaväkeä mukanaan tai ainakin paljon miehistöä ja aseita. Mutta jos tehtävä olikin vaarallinen, niin onnistuessaan se kyllä vaivat palkitsikin. Kerrankin kaappasimme haltuumme sellaisen kultalinnun, joka antoi minunkin osalleni hieman yli miljoonan pesetasta, joskin siinä lystissä menetin toisen perämieheni ja 10 miestä 38 miehestäni. Silloinkin olimme jo niin tiukalla, että olisi täytynyt peräytyä, vaan mieleeni johtui keino, jota eräs virkaveljeni kerran oli käyttänyt, ja sitä päätin minäkin koettaa. Heitimme espanjalaisen laivan kannelle pari astiallista vuoriöljyä, joka silloin oli melkein tuntematonta, ja sytytimme sen palamaan. Tuosta säikähtyivät espanjalaiset kuin mielettömät ja kiipesivät kiireimmän kautta mastoihin, joista me heidät ampua napsauttelimme alas ja pakotimme tähteet antautumaan. Mutta yksi niistä, muuan nuori poika, ei antautunut, vaan seisten maston jatkolla ampui revolverillaan ja haavoitti paria meikäläistä. Kyllähän koetimme häntä saada ampumalla alas, mutta emme tarkanneet. Silloin tarjoutui eräs miehistä, jota kutsuttiin Kuls-Jackiksi, menemään mastoon ja nuivertamaan tuon nullikan. Tuo teko kysyi rohkeutta, sillä poika ampua räksytteli ahkerasti parilla revolverillaan, mutta puukko hampaissa kapusi Jack vain vantteja myöten. Me pidimme poikaa lämpymänä antaen kuulan silloin tällöin vinkua hänen korvansa läheisyydessä. Vihdoin pääsi Jack niin lähelle, että alkoi voida puukollaan tavotella poikaa, mutta tämä iski Jackia näpille revolverillaan, sillä kuulat olivat häneltä loppuneet. Mutta Jack ei helpottanut, vaan kapusi ylös ja antoi tuolle pojan veitikalle sellaisen iskun, että hänellä ei enään täällä matoisessa maailmassa ollut taisteluhalua.
"Kun nyt tuonkin olimme raivanneet tieltä, oli laivan miehistö vallassamme ja palavan petroleumin sammutimme heittämällä paksuja resuja tulen päälle, joka oli itsestäänkin sammunut niistä kohdista, mistä vuoriöljy oli palanut loppuun. Muutamia meikäläisiä lähti laivaan ja vangeista suurin osa vietiin meidän laivaamme, mutta kolme jätettiin anastettuun laivaan meikäläisten avuksi, ja sitten lähdimme purjehtimaan kotimaita kohti."
Kun kapteeni oli tämän kertonut, otti hän pitkän kulauksen rommitotiaan ja sanoi sitten minulle:
"Oltuani aikani merirosvona ja saatuani mielestäni tarpeeksi rahoja ja myös murhia omalletunnolleni, päätin luopua moisesta ammatista ja antautua rauhaan ja lepoon. Ja siksi valitsin tämän teidän ravintolanne, sillä tämä näytti mielestäni rauhalliselta paikalta ja sellainenhan tämä on tähän asti ollutkin, vaan näkyvätpä nuuskivan olinpaikkani täälläkin, sillä tuo Musta Koira oli yksi vanhoja virkaveljiäni ja on sillä selvittämättömiä asioita kanssani. Minun entisessä ammatissani syntyi näet usein verisiäkin otteluja keskenämme, kun emme olleet milloin yksimielisiä saaliin jaossa. Tuollaisessa kahakassa hän kerran menetti pari sormeaankin ja nyt rupeaa hän minua vainoilemaan ja aikoi täällä käydessään passittaa minut paremmille purjehdusvesille, mutta oli itse vähällä saada saman kohtalon ja teidän ovikilpeänne saakin hän kiittää, ettei niin käynyt."
Nyt lopetti kapteeni äkkiä puhelunsa, ummisti silmänsä ja näytti ikäänkuin nukahtavan. Tuo pitkä kertomus oli kai häntä liiaksi rasittanut. Minä jätin hänet lepäämään ja lähdin hiljoilleen pois.