Neljäs luku.
Musta merkki.
Seuraavana aamuna menin kapteenin huoneeseen mukanani lääkkeitä ja vilvoittavia juomia. Hän näytti väsyneeltä ja liikutetulta. "Jim", sanoi hän, "sinä olet ainoa, jolla on jotain arvoa tässä talossa ja tiedät myöskin, että aina olen ollut ystävällinen sinua kohtaan eikä ole mennyt yhtään kuukautta ilman, etten olisi antanut sinulle neljää penceä [1 pence = 12 1/2 penniä] hopeassa. Ja nyt poikaseni, koska minä olen näin surkeassa tilassa ja kaikki ovat minut hyljänneet, niin etköhän toisi minulle muutaman pisaran rommia?"
"Tohtori", aloin minä.
Nyt kirosi hän ja sanoi:
"Tuo tohtori-tolvana ei olleskaan ymmärrä meriväkeä. Olen ollut maassa, jossa toiset ovat kuolleet kuin kärpäset keltakuumeeseen, mutta minä olen rommin avulla pysynyt hengissä. Se toimittaa minulle sekä ruuan että juoman tehtävät. Katsos, Jim, kuinka käteni vapisevat", jatkoi hän ja äänensä muuttui melkein kuiskaukseksi… "Ja voitko arvata, kenen minä äsken näin tuolla nurkassa?… Ei, minä en tahdo sitä ajatella! Jim, tohtorihan sanoi, ettei lasillinen rommia minua vahingoita… Ja sinä saat guinean yhdestä ainoasta lasillisesta!"
"Minä en välitä muista rahoistanne", vastasin minä, "kuin niistä, jotka olette isälleni velkaa. Tuon teille lasillisen, mutta en yhtään enempää."
Kun toin ja ojensin hänelle rommilasin, niin tarttui hän siihen ahneesti ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella.
"Ah", sanoi hän, "johan tuntuu hieman paremmalta!… Ja nyt poikaseni, sanoiko tohtori, kuinka kauvan minun pitää tällä lailla loikoa?"
"Vähintäinkin viikon aika."