Tätä juuri halusinkin tietää. Israel voi liikkua. Hän oli asestettu ja minut oli hän aikonut uhrikseen. Mitä hän sitten aikoi tehdä, siitä ei minulla ollut aavistustakaan.
Sillä aikaa kun näillä mietteillä vaivasin päätäni, oli myöskin ruumis ollut toimessa. Minä hiivin takasin kajuuttaan, vedin kengät jälleen jalkaani ja otin ensimäisen viinipullon jonka tapasin, jonka jälkeen menin kannelle.
Hands oli aivan samassa asennossa kuin silloinkin, kun minä hänet jätin kokoonpainuneena ja silmät ummessa ikäänkuin ei hän voisi auringonvaloa sietää. Kun tulin hänen luoksensa, katsahti hän ylös, otti minulta pullon ja katkasi siitä kaulan taitavasti, kuten konsanaan se, joka on tällaiseen tottunut, ja otti kunnon kulauksen, Sitten oli hän taas jonkun aikaa liikkumatta, kunnes otti tupakkikääryn ja pyysi minua leikkaamaan siitä hänelle palasen, sanoen:
"Minulla ei ole veistä enkä ole kyllin vahva purasemaan siitä palasta. Ah, Jim, minä pelkään, että loppuni on kohta lähellä. Leikkaa minulle palanen poikaseni, luulen että se tulee olemaan viimeinen tupakkimällini."
"Hyvä on, minä leikkaan teille mällin. Mutta jos luulisin loppuni olevan niin lähellä kuin te luulette teidän loppunne olevan, niin kristittynä minä lukisin rukouksiani."
"Sanoppas miksi?"
"Miksikö?" huudahdin minä. "Te kysyitte minulta äsken kuolemasta. Te olette viettänyt elämänne synnissä, valheessa ja verenvuodatuksessa. Tappamanne mies on juuri paraillaankin jalkojenne juuressa ja te vielä kysytte miksi!"
Hän otti taas pitkän kulauksen ja sanoi hyvin juhlallisesti: "kolmekymmentä vuotta olen minä kulkenut merellä ja kokenut sekä hyvää että pahaa, mutta hyvästä en vielä koskaan ole nähnyt mitään hyvää johtuvan. Sellaisesta, joka ensi iskun antaa, minä pidän. Kuolleet eivät pure. Ja nyt poikaseni", lisäsi hän muuttuneella äänellä, "nyt olemme saaneet kylliksi tästä hassutuksesta. Vesi on nyt sopiva. Ottakaa nyt määräykseni varteen, kapteeni Hawkins, niin purjehdimme satamaan ja sitten on sekin tehtävä suoritettu."
Meillä oli tuskin enään kahtakaan peninkulmaa kuljettavana ja minä luulin olleeni hyvä ja täsmällinen oppilas ja myös olin siitä vakuutettu, että Hands oli erinomainen luotsi.
Tuskin olimme kiertäneet niemet, kun maa ympäröi meidät. Pohjoisen väylän rannat kasvoivat tiheätä metsää, kuten eteläisenkin sataman. Mutta vedenpinta oli pitempi ja kapeampi. Aivan suoraan edessämme, väylän eteläpäässä näimme laivahylyn, joka oli hajoamistilassa. Tuo näky oli synkännäköinen, mutta se osotti ankkuripaikan olevan tyyneen.