"Katsos tuonne", sanoi Hands, "tuolla on oivallinen ankkuripaikka. Pohja on tasanen hiekkapohja ja puita ja kukkia niin paljon ympärillä että laiva näyttää olevan kuin puutarhassa."
"Ja kun olemme saaneet laivan pysähtymään, niin mitenkä saamme sen irti?" kysyin minä.
Hän lausui minulle vastaukseksi joukon merimieslauselmia, joista minä en puoliakaan käsittänyt, ja alkoi sitten minua käskeä.
"Hieman vasemmalle — kas niin — suoraan — oikealle — hieman vasemmalle — suoraan — suoraan!"
Hengittämättä kuuntelin käskyjä, kunnes hän äkkiä huusi: "ja nyt poikaseni, myötätuuleen!"
"Hispaniola" teki äkkikäännöksen ja alkoi kulkea metsäistä rantaa kohti.
Näitten jännittävien liikkeitten aikana en joutanut pitämään Handsia tarkalla silmällä ja unhotin vaaran, joka minua uhkasi, ja olisin voinut kaatua vähimmättäkään puolustuksetta henkeni pelastukseksi, jollei minut olisi vallannut äkillinen levottomuus ja saanut kääntämään pääni Handsiin päin. Ehkä olin kuullut jotain melua tai nähnyt hänen varjonsa. Ehkä riippui se myös jonkinlaisesta vainusta, mutta pääasia vain oli, että kun käännyin Handsiin päin oli hän tulossa minua kohti veitsi oikeassa kädessään.
Kumpikin päästimme huudahduksen. Mutta kun minun huudahdukseni oli kauhistuksen huuto, oli hänen hyökkäävän sonnin raivoisaa mölinää. Samassa syöksyi hän eteenpäin ja minä hyppäsin sivulle ja aloin juosta etukeulaa kohti. Pakoon lähtiessäni päästin peräsintangon irti ja tämä kääntyi vasempaan päin sattuen Handsin rintaan. Tuo seikka oli minun pelastukseni, sillä se esti hetkeksi Handsin minua takaa ajamasta.
Ja ennenkuin hän oli ehtinyt tointua, olin minä päässyt pois siitä nurkasta, johon hän oli minut ahdistanut, ja nyt oli minulla koko laivan kansi hallussani. Minä pysähdyin isonmaston luokse, otin pistoolin taskustani, tähtäsin hyvin kylmäverisesti, vaikka Hands jo oli päässyt jaloilleen ja ryntäsi minua kohti, sekä painoin liipasinta. Hana putosi, mutta pamausta ei kuulunut. Ruutitapissa oleva ruuti oli varmaan kastunut. Minä kiroilin huolimattomuuttani, kun en jo aikoja sitten ollut uudestaan ladannut ainoata asettani. Silloin ei minun olisi tarvinnut, kuten nyt, olla kuin mikäkin pakeneva lammas teurastajan kynsissä.
Oli kummallista, että tämä haavoittunut mies voi liikkua niin nopeasti. Hänen harmahtavat hiuksensa olivat pudonneet hänen silmilleen ja hän oli raivosta punainen kuin punaiseksi maalattu ovikilpi. Minulla ei ollut aikaa koettaa toista pistooliani eikä minulla ollut haluakaan siihen, sillä olin varma, että se oli käyttöön kelpaamaton, kuten toinenkin pistoolini. Huomasin selvästi, ettei minun sopinut noin vain peräytyä, sillä silloin olisi hän ahdistanut minut etukokkaan, kuten äsken oli tehnyt peräkeulassa. Ja kun hän täten olisi saanut minut kynsiinsä, niin olisin saanut surmani hänen verellätahratusta veitsestään. Asetin käteni isomastoa vasten, joka oli hyvin paksu ja jännityksellä odotin, mitä tapahtuisi.