Georg Merry seisoi oven luona syleksien ja irvistellen sen johdosta, että hän oli juuri nauttinut pahanmakuista lääkettä. Mutta tuskin oli hän kuullut tohtorin sanat, kuin hän kääntyi ympäri ja kiroten karjasi: "ei."
Silver iski sauvallaan lattiaan ja huusi Merrylle "hiljaa." Sitten jatkoi hän tavallisella äänellään:
"Minä ajattelin juuri samaa, kun tiedän, että te pidätte paljon pojasta. Me olemme kaikki hyvin kiitollisia teille ystävällisyydestänne ja luotamme teihin ja nautimme lääkkeitänne kuin olisivat ne totia. Hawkins, te saatte mennä, jos annatte kunniasananne ettette karkaa."
Minä suostuin tähän.
"Te tohtori, menette aitauksen ulkopuolelle, ja kun olette päässeet perille, otan minä pojan mukaani, mutta hänen pitää jäädä aitauksen sisäpuolelle, vaan sehän ei teitä estä puhelemasta. Hyvästi, tohtori! Paljon terveisiä tuomarille ja kapteeni Smollettille."
Vastaväitteet, joita Silverin ankarat katseet vain olivat kyenneet hillitsemään, puhkesivat esiin tohtorin lähdettyä. Häntä syytettiin kaksimielisyydestä, enkä tietänyt miten hän saisi roistojen raivon asettumaan. Mutta jonkun aikaa kiroiltuaan ja näitä haukuttuaan, onnistui hänen vihdoinkin.
Sitten käski hän heitä tekemään tulen ja mennä nilkutti sauvaansa nojaten ulos.
"Hiljoikseen, poikaseni", sanoi hän minulle. "Jos he näkevät meidän kulkevan liian nopeaan, niin hyökkäävät he kimppuumme."
Me lähenimme aitausta ja niin pian kuin tulimme kuulomatkan päähän toisistamme, pysähtyi Silver ja sanoi:
"Tohtori, tämä poika tässä kyllä kertoo, miten pelastin hänen elämänsä ja että he sentähden tahtoivat panna minut viraltani. Ja muistakaa, että nyt ei ainoastaan ole kysymyksessä minun henkeni vaan myös pojan."