Silver oli kokonaan muuttunut sen jälkeen kun hän oli tullut ulos varustuksesta. Poskensa olivat sisäänpainuneet ja äänensä vapisi.
"Ettehän kai tarkota, että olette peloissanne?"
"Tohtori, minä en ole mikään arka raukka. Mutta minä myönnän suoraan, että minua puistattaa hirsipuuta ajatellessani. Te olette niin hyvä ja suora mies, etten koskaan ole tavannut parempaa. Ja varmaan ette unhota sitä vähäistä hyvää, minkä olen tehnyt, yhtä vähän kuin monia pahoja tekojanikaan. Nyt menen syrjään ja jätän teidät Jimin kanssa kahden kesken. Kirjoittakaa tämäkin minun hyväkseni."
Hän poistui luotamme jonkun verran ja kävi eräälle kannolle istumaan.
"Vai olet sinä, Jim, täällä", sanoi tohtori surumielisesti. "Mitä keittää, sitähän sitä syöpi. On ikävätä, että minun täytyy se sanoa, mutta silloin kun kapteeni Smollett oli terve, et sinä koskaan olisi juossut matkoihisi. Mutta nyt sinä uskalsit, kun hän oli kipeä. Jumalauta, tekosi oli raukkamainen!"
Minä aloin itkeä ja sanoin: "tohtori, olen kylliksi siitä itseäni moittinut ja olisin jo hengetönnä, jollei Silver olisi tullut väliin. Mutta uskokaa minua, että minä kyllä uskallan kuolla, mutta kidutusta pelkään…"
"Jim", keskeytti tohtori ja hänen äänensä oli kokonaan muuttunut, "hyppää aidan yli ja juoksemme pakoon!"
"Tohtori, minä olen antanut kunniasanani", vastasin minä.
"Sen kyllä tiedän, mutta eipä tässä muukaan auta. Minä otan häpeän päälleni, mutta minä en voi jättää sinua tänne. Kiipeä yli ja me juoksemme matkoihimme kuin antiloopit."
"Ei, tohtori, sillä olen vakuutettu, ettette tekään kunniasanaanne söisi. Mutta te ette antanut minun puhua loppuun. Jos he rupeavat minua kiduttamaan, niin voi sattua, että ilmoitan heille jotakin laivasta. Minä olen näet oman henkeni kaupalla anastanut laivan ja se on nyt pohjoisessa väylässä."