Olimme täten jonkun aikaa kulkeneet kun munan miehistä päästi kauhun huudahduksen. Hän oli siis löytänyt jotain muuta kuin aarteen. Kaikki riensimme hänen luokseen ja näimme ihmisen luurangon.
Puvunriepaleista tunnettiin se merimiehen luurangoksi. Mutta suurin huomio kääntyi siihen seikkaan ettei luuranko näyttänyt olevan luonnollisessa asennossa.
"Minunpa vanhaan pässinpäähäni on pistänyt omituinen ajatus", sanoi Silver. "Tämähän on Benrangelin saaren korkein kohta. Päättäkääs siitä."
Huomattiin että ruumiin asento oli samassa suunnassa saaren kanssa ja kompassi osoitti I.E.I.
"Enkös sitä aavistanut", huusi Silver. "Tämä on kapteeni Flintin tienosottaja, vaikka kyllähän minua puistattaa ajatellessani tätä seikkaa. Flint ja kuusi miestä olivat täällä ja Flint tappoi heidät kaikki ja asetti heidät kompassin mukaan. Nämät sääret ovat pitkät ja hiukset ovat olleet keltaset. Hän on varmaan Allardyce. Sinähän, Tom Morgan, muistat Allardycen?"
Tom sanoi muistavansa ja kertoipa että tämä oli lainannut häneltä veitsenkin maihin mennessään. Tätä ruvettiin etsimään, mutta ei löydetty ja koska kapteeni Flintin tapana ei ollut ottaa taskuista tavaroita, niin päättivät miehet, että asia ei ollut luonnollinen.
"Mutta lähdetäänpäs aarretta etsimään", keskeytti Silver puhelut.
"Sitten voitte taas lörpötellä."
Me lähdimme kulkemaan edelleen, mutta emme meluten, vaan ääneti.
Merirosvon luuranko oli tehnyt kamalan vaikutuksen.
Kolmaskymmeneskolmas luku.
Ääni puusta.