Osaksi levähtämistä osaksi tyyntymistä varten tuosta kamalasta näystä istuutui koko seurue niin pian kuin päästiin rinteen ylimmälle kohdalle.
Näköala oli hyvin laaja eikä kuulunut muuta ääntä kuin kaukaa maininkien loisketta ja hyönteisten surinaa. Merellä ei näkynyt yhtään purjetta.
Silver seisoi ja teki tutkimuksia kompassin avulla ja virkkoi sitten:
"Tosin löytyy kolme korkeata puuta melkein suorassa linjassa Benrangelin saaresta katsottuna, mutta silti luulen aarteen löytämisen olevan pikku asian. Ehkä syömme ensin päivällistä."
"Minulla ei ole olleskaan ruokahalua", mumisi Morgan. "Kun ajattelen kapteeni Flintiä, niin…"
"Voit kiittää luojaasi, että Flint on nyt kuollut", sanoi Silver.
Kun siinä istuimme ja kuiskaillen puhelimme, kuului eräästä puusta edessämme terävä, hieman vapiseva ääni laulavan:
"Ja viisitoista makasi kirstussa
Oh hei, oh hoo tänne rommia."
En koskaan ole nähnyt sellaista kauhua kuin se, joka nyt valtasi kapinoitsijat. He olivat aivan kalpeina. Pari heistä syöksyi ylös ja pari taas piteli toisistaan kiinni. Morgan viereksi tuskissaan maassa.
"Se on Flint!" parkasi Merry.