Laulu oli vaiennut yhtä äkkiä kuin se oli alkanutkin aivan kuin olisi joku kädellään tukkinut laulajan suun.
"Kas niin", änkytti Silver, kasvoiltaan aivan harmaana. "Tämä ei kelpaa. Tuo ääni ei ole kummituksen, vaan sellaisen, jossa on sekä lihaa että verta."
Puhuessaan näytti hänen rohkeutensa palaavan ja samassa kasvojensa väri.
Toisetkin alkoivat jo hieman tointua ja kuuntelivat hänen rohkaisevaa puhettaan, kun äskeinen salaperäinen ääni hiljaa huusi: "Dorby M'Graw! Dorby M'Graw!" Sitten ääni hieman kohosi ja kiroten se huusi: "mene hakemaan rommia, Dorby!"
Merirosvot seisoivat kuin maahannaulitut ja heidän silmänsä pullistuivat kuopistaan. Vielä kauvan senkin jälkeen kuin ääni oli vaijennut seisoivat he kauhun valtaamina ja tuijottivat eteensä.
"Tämä riittää!" läähätti yksi. "Lähdetään!"
"Ne olivat hänen viimeiset sanansa", virkkoi Morgan. "Viimeiset sanat, mitkä hän laivassa ollessaan lausui."
Dick otti esiin raamattunsa ja rukoili hartaasti. Hän oli saanut hyvän kasvatuksen ennenkuin lähti merelle ja joutui tällaiseen seuraan.
Silver ei vieläkään masentunut, vaikka kuulinkin, että hampaat hänen suussansa kauhusta kalisivat.
"Tässä saaressa ei ole ketään muita kuin me, joka olisi kuullut Dorbysta puhuttavan", mumisi hän. "Laiva-toverit!" huusi hän sitten suurella voimanponnistuksella. "Minä olen tullut tänne saadakseni tuon aarteen käsiini enkä aio antautua ihmisille enkä itse pirullekaan. Kapteeni Flintiä en pelännyt hänen eläissään enkä aio nytkään peljätä, kun hän on kuollut. Neljännespenikulman päässä tästä on 700,000 puntaa. No pojat!"