"Vai niin on asianlaita", sanoi hän ilkeästi hymyillen, "vie minut heti tai muutoin muserran kätesi!"
"Se on teidän itsenne tähden. Kapteeni ei enään ole ennallaan, vaan istuu paljastettu puukko kädessään. Eräs toinen…"
"Kas niin, mars!" keskeytti hän minut enkä koskaan ole kuullut, kylmempää ja julmempaa ääntä kuin tuon sokean. "Taluta minut suorastaan hänen luokseen, ja kun olen hänen näkyvissään, niin huuda: tässä on muuan ystäväsi, Bill! Ja jollet näin tee, niin teen minä, mitä lupasin."
Sitten puristi hän kättäni, jotta olin pyörtyä. En muistanut enään peljätä kapteenia, aukasin oven ja huusin vapisevalla äänellä ne sanat, jotka minut oli käsketty sanomaan.
Kapteeni parka kohotti silmiään ja jo ensi näkemässä haihtuivat hänen päästään rommihöyryt ja hän tuli vallan selväksi. Myös koetti hän nousta seisoalleen, mutta ei päässyt.
"Kas niin, Bill, istu vain paikoillasi", sanoi kerjäläinen. "Minä en tosin näe, mutta kuulen sitä paremmin. Kauppa mikä kauppa. Ojennappas esiin vasen kätesi! Poikani, tartuppas hänen vasemman kätensä kämmeneeseen ja pane se minun oikeaan käteeni."
Me tottelimme häntä molemmat, ja minä näin, että hän sen kätensä kourasta, jolla piteli keppiä, otti jonkun esineen ja pani sen kapteenin kouraan, joka paikalla sulkeutui.
"Ja nyt se on tehty", sanoi sokea, päästi käteni irti ja mennä nilkutti tavattoman nopeasti huoneesta maantielle sekä katosi pian näkyvistä.
Viipyi hyvän aikaa ennenkuin kapteeni ja minä selvisimme entiselleen. Mutta vihdoin, ja samalla kun minä päästin hänen rantemuksensa, veti hän kätensä takaisin ja katsoi kouransa sisään.
"Kello kymmenen!" huusi hän. "Kuusi tuntia. Mutta petämmepä heidät kuitenkin!" Ja sen sanottuaan nousi hän kiivaasti ylös.