"Te tarvitsisitte totta tosiaan tulla maalatuksi. Kas niin, hyvästi!"
Kun ukko mennä kyhjötteli paikoilleen, kuiskasi Silver minulle:
"Tom Morgan on perin rehellinen ukko, joskin tavattoman yksinkertainen… Mutta tuo Musta Koira, — kukahan hän mahtoi olla?… Ai, nyt muistan. Hän on toisinaan käynyt täällä erään sokean kerjäläisen seurassa."
"Olette vallan oikeassa", sanoin minä. "Minä tunnen tuon sokeankin miehen. Hänen nimensä on Pew."
"Juuri niin", huudahti Pitkä John. "Hän oli aivan haikalan näköinen! Minä ne pahukset opetan! Mustan Koiran saan kyllä käsiini, sillä Ben on nopea juoksija."
Kaiken tämän lausui hän mitä vihaisimmalla äänellä, mutta epäilykseni olivat samassa uudelleen heränneet, kun sain nähdä Mustan Koiran ja siksi päätinkin pitää tarkalla silmällä tulevaa kokkiamme. Mutta hän oli minua viekkaampi, ja kun nuo kaksi miestä palasivat hengästyneinä takaa-ajosta ja sanoivat kadottaneen näkyvistä takaa-ajettavan kansanjoukossa, ja kun kapakan isäntä haukkui heitä tämän johdosta mitä pahimmilla haukkumasanoilla, niin silloin olisin voinut mennä vaikka takaukseen Pitkän Johnin viattomuudesta.
"Rakas Hawkins", sanoi hän. "tämä on hyvin kovaa sellaisesta miehestä kuin minä olen. Ja mitähän kapteeni Trelawney minusta ajattelee, kun saa kuulla, että tuollainen roisto on istunut huoneessani ja juonut rommiani… No, mutta voittehan te sentään kertoa kapteenille asian oikean laidan… Te tosin olette vain nuorukainen, mutta teillä on pää oikeassa varressa. Mutta mitähän minä heille voin, minä, joka saan hyppiä tiiman luudanvarren kanssa… Ah, sitä roistoa! Jospa tuo olisi tapahtunut minun nuorena ollessani! Mutta nyt…"
Hän keskeytti äkkiä puheensa ja katsoa töllisteli, ikäänkuin hän olisi jotain miettinyt.
"Hänen nauttimuksensa!" huudahti hän. "Kolme annosta rommia! Vieköön minut piru, kun unhotin periä saatavani häneltä!"
Sitten vaipui hän rahille istumaan ja nauroi niin että kyyneleet kierivät silmistä. Minä en voinut olla häneen yhtymättä ja yhdessä nauroimme niin että seinät kaikuivat.