Kun kuljimme pitkin satamalaituria, niin osottautui hän hyvin hauskaksi mieheksi. Hän selitti minulle erilaisten laivojen taklauksen, kantavuuden ja kansallisuuden, myös työn, jota kussakin laivassa tehtiin, yksi otti lastia sisään, toinen purki ulos ja kolmas valmistautui lähtemään satamasta. Näitä tiedonantoja valaisi hän jutuillaan laivoista ja merimiehistä ja niin kauvan kertaili noita monimutkasia merimieslauselmia, kunnes minä osasin ne vallan ulkoa. Aloin huomata, että seurassani oli mitä parhain laivatoveri.
Kun me saavuimme ravintolaan, istuivat tuomari ja tohtori yhdessä oluthaarikan ääressä ja valmiina lähtemään kuunarille sitä tarkastamaan.
Pitkä John kertoi kapakassa sattuneen kohtauksen alusta loppuun hyvin asiallisesti ja samalla aivan todenmukaisesti. "Eikös ollut niin, Hawkins?" sanoi hän silloin tällöin ja minä sain koko ajan vakuuttaa todeksi hänen kertomuksensa.
Molemmat herrat olivat harmissaan siitä, että Musta Koira oli päässyt käsistä, mutta kaikki olimme siitä yksimielisiä, että asialle ei voitu mitään tehdä ja sitten kun Pitkä John oli saanut toimenpiteistään asianomaiset kiitokset, otti hän kainalosauvansa ja katosi.
"Kaikki miehet laivalle kello neljä iltapuolella!" huusi tuomari hänelle.
"Hyvä on, kapteeni!" huusi kokki käytävässä.
"On totta, tuomari", sanoi tohtori, "että minä en suuresti luota teidän hommiinne, mutta se minun täytyy myöntää, että tuo John Silver on oikein minun mieleiseni."
"Se mies onkin harvinainen", vahvisti tuomari.
"Ja nyt", lisäsi tohtori, "saa Jim kai seurata meitä laivalle vai kuinka?"
"Luonnollisesti. Ota lakkisi, Hawkins, niin menemme alusta katsomaan."