"Eipä tosiaankaan, jos on sellainen pöllöpää kuin sinä olet", huudahti Silver. "Mutta kuulkaapas pojat! Olette tosin nuoria, mutta kun katselen teitä, niin huomaan, että te ette mitään tikkoja ole, ja siksipä tahdon teille puhua aivan kuin täysikasvuisille miehille."
Lukija voi kuvitella tunteeni, kun kuulin tuon kauhean vanhan roiston — olin nyt selvillä, että hän oli sellainen — puhuvan muille yhtä imartelevalla äänellä kuin minullekin. Jos olisin voinut, niin luulenpa, että olisin hänet tappanut pistämällä hänet tikarilla tai ampumalla hänet kuoliaaksi. Hän jatkoi puheluaan aavistamatta että löytyi kuulijakin:
"Tässä on kysymys onnen etsijöistä, ja kun tämä retkeily on suoritettu, niin on meillä rahaa satoja puntia, sen sijaan kun nyt on vain muutamia kuparirahoja. Mutta enimmät teiltä menevät rommiin ja muihin hyödyttömiin asioihin ja sitte lähdette merelle taas paljailla paitasillanne. Mutta sellainen ei ole minun tapani. Minä sijoitan rahoistani vähän sinne, vähän tänne, jotta ei herätä epäluuloja. Ottakaa se huomioon, että minä olen viisikymmentävuotias. Tämän retken jälkeen aion minä asettua levossa asumaan kunniallisena ihmisenä. Ja kuinka alotin elämänratani? Etukeulassa asuen, kuten sinäkin."
"Vai niin", sanoi toinen, "mutta täherahat ovat nyt poissa, vai kuinka?
Tämän jälkeen ette uskalla näyttäytyä Bristolissa."
"No missä luulet siis rahojeni olleen", kysyi Silver.
"Tietysti pankeissa ja muualla Bristolissa."
"Mutta nyt on vaimollani koko varasto ja 'Kaukoputki' on myyty ja vaimoni on laputtanut matkoihinsa minua kohtaamaan. Ja jospa tahtoisin, niin voisinpa sanoa sinulle mihin, sillä luotan sinuun, mutta en tahdo tehdä tovereitasi kateellisiksi."
"Ja voitteko luottaa vaimoonne?" kysyi toinen.
"Tämänlaatuiset ihmiset kuin me olemme, eivät luota koskaan toisiinsa ja siinä tekevätkin vallan oikein", vastasi kokki. "Mutta minulla on oma tapani ja kanssani ei ole hyvä leikitellä. Muutamat meikäläisistä pelkäsivät Pewiä ja toiset taas Flintiä, mutta Flint pelkäsi minua, joskin hän samalla minusta ylpeili. Flintin miehistö oli hurjin kuin on koskaan laivan kannella astunut. Itse Belzebuhkaan ei olisi uskaltanut lähteä merelle niiden kanssa. Minä en ole mikään kerskuja ja sinä näet myös, että minun kanssani on helppo tulla toimeen, mutta silloin kun olin aliperämiehenä, ei ollut hyvä mennä kutsumaan Flintin vanhoja merirosvoja lampaankaritsoiksi. Olisinpa tahtonut nähdä sinun itsesi vanhan Johnin laivalla."
"Kuulkaappas", sanoi nuorukainen, "minä en ole puoliakaan pitänyt tästä yrityksestä ennen niin paljon kuin nyt, kun olen puhellut kanssanne. Mutta nyt on tässä käteni."