"Musta Koira" ilmestyy ja katoo.
Muutama kuukausi sen jälkeen kuin kapteeni oli meille saapunut, tapahtui ensimäinen niistä salaperäisistä tapahtumista, jotka vapauttivat meidät kapteenista, joskin eivät hänen asioistaan. Oli tavattoman ankara talvi ja isäni oli niin heikkona, että hänellä ei ollut suuria toiveita kevääsen asti elämisestä. Äitini ja minä hoidimme ravintolaa omalla vastuullamme eikä meillä ollut aikaa omistaa suurempaa huomiota vastenmieliselle vieraallemme.
Oli purevan kylmä tammikuun aamu. Kapteeni oli noussut ylös tavallista aikaisemmin ja mennyt rannalle hattu niskassa ja veitsi sivullaan sekä messinkinen kaukoputki kädessään. Äitini oli ylhäällä sairaan isäni luona ja minä katoin aamiaispöytää kapteenille. Äkkiä astui sisään mies, jota en ollut ennen nähnyt. Hänellä olivat kalpeat kasvot ja vasemmasta kädestään puuttui kaksi sormea. Ja vaikka hänellä olikin puukko vyöllään, niin ei hän silti miltään tappelijalta näyttänyt. Pidin alati vaarin merimiehistä, olivatpa nämät sitten yksi- tai kaksijalkaisia, ja muistan, että tämä vieras saattoi minut vallan hämmästymään. Hän ei näyttänyt merimieheltä, mutta kumminkin toi hän meren hajua mukanaan.
Kysyin, miten voin häntä palvella ja hän pyysi rommia. Mutta kun menin tätä noutamaan, istuutui hän pöydän viereen ja viittasi minua lähemmäksi.
"Onko tämä toverini Billin pöytä?" kysyi hän ja katsoi minuun.
Sanoin hänelle, etten tuntenut hänen toveriaan Billiä, vaan että pöytä oli katettu eräälle vieraalle, jota me kutsuimme kapteeniksi.
"Hyvä", sanoi hän, "tuo sopii toveriini Billiin. Hänellä on arpi toisessa poskessa ja hän on turkasen hupasa mies varsinkin silloin, kun hän on hutikassa. No, onko toverini Bill sisällä huoneessaan?"
Vastasin, että hän oli lähtenyt ulos.
"Mitä tietä hän meni, poikaseni?"
Selitin hänelle tien sekä mainitsin, milloin odotamme kapteenin palaavan. Vieras meni oven taakse ja katsella vaani sieltä, kuin kissa hiirtä. Kerran menin maantielle katsomaan, eikö kapteenia näy tulevan, mutta hän huusi minut heti takasin, ja kun en heti totellut, muuttui hänen naamansa kauhean näköiseksi. Kiroten niin kauheasti, että oikein vavahdin, käski hän minun palaamaan takasin.