III.
Seikkailuni rannalla.
Neljästoista luku.
Kuinka seikkailuni alkoivat.
Kun seuraavana aamuna tulin kannelle, oli saaren ulkonäkö kokonaan muuttunut. Vaikka tuuli oli paljon asettunut, niin olimme purjehtineet yöllä pitkän matkan ja olimme nyt tyyneessä, noin puolen penikulman matkan päässä saaren kaakkoispäästä, joka oli alavaa rannikkoa. Harmaalta vivahtavat metsät peittivät siitä suurimman osan ja tämän yksitoikkoisuuden keskeyttivät vain siellä täällä olevat hietikot sekä muutamat havupuut, jotka näkyivät muita korkeampina joko yksin tai ryhmissä ollen. Mutta kaikki näytti olevan yksitoikkoista ja synkkää. Kukkulat kohousivat paljaina ja ne olivat omituisesti muodostuneet ja erittäinkin oli "Kaukoputki", joka oli muita noin 400 jalkaa korkeampi, omituisen näköinen.
Meillä oli ikävä aamupuoli-työ tehtävänä, sillä tuulen merkkiäkään ei näkynyt. Venheet laskettiin veteen ja niihin pantiin miehiä ja laivaa hinattiin kolme tai neljä penikulmaa saaren niemen ympäri ja sitä kapeaa väylää pitkin, joka johtaa Benrangeliu saaren takana olevaan satamaan. Minä tarjouduin seuraamaan muuatta venhettä, jossa minulla ei tietysti ollut mitään tehtävää. Kuumuus oli sietämätön ja miehet murisivat kovin työstä. Anderson oli käskijänä siinä venheessä, jossa minä olin, mutta sen sijasta että hän olisi pitänyt miehiä komennossa, murisi hän yhtä paljon kuin muutkin miehet.
"No onpa hyvä", sanoi hän samalla kiroten, "että tätä ei riitä ijankaikkisesti."
Tätä pidin minä huonona merkkinä, sillä tähän saakka olivat miehet mielellään ja iloisesti menneet työhönsä. Mutta pelkkä saaren näkeminen oli höllentänyt kurin ohjat. Koko matkan ajan seisoi Pitkä John peränpitäjän vieressä tarkastellen laivaa. Hän tunsi väylän kuin viisi sormeaan ja vaikka syvyyden mittaaja kaikkialla löysi vettä enemmän kuin mitä kartalla oli merkitty, niin ei John kertaakaan epäillyt.
Olimme juuri sillä kohdalla, johon ankkuri oli merkitty kartalla, noin kolme neljännesosan penikulman päässä kummastakin rannasta, manner toisella ja Benrangelin saari toisella puolella. Pohja oli tasainen hiekkapohja. Ankkurimme laskemisesta syntynyt kolina säikäytti lentoon ison parven lintuja, jotka hetkisen lentelivät ja kirkuivat, mutta sitten katosivat metsään ja kaikki oli nyt hiljaa.
Paikka oli kokonaan maan ympäröimä ja kätketty metsän varjoon. Puut olivat aivan rannalla ja ranta oli enimmäkseen tasaista. Kunnaat olivat ympärillä amfiteaatterin tapaan ja jonkun välimatkan päässä toisistaan. Kaksi pientä jokea laski erääseen lammikkoon. Ja puiden lehdissä tällä osalla rannikkoa oli myrkyllinen väriloisto. Laivasta emme nähneet minkäänlaista rakennusta, sillä niin tiheä oli metsä.