Mutta nyt vaipui venheemme perä veden alle ja kivärimme kastuivat kokonaan, paitsi kahta, minun ja kapteenin. Meille itsellemme ei käynyt mitään vahinkoa.
Ääniä läheni metsästä rantaa pitkin. Me emme pelänneet ainoastaan sitä, että pääsy varustukseen meiltä suljettaisiin, vaan vieläpä sitäkin kuinka Hunter ja Joyce voisivat säilyttää mielenmalttiinsa, jos heidän kimppuunsa hyökkää 6 miestä. Sen tiesin, että Hunter oli luja mies, ja myös, että Joyce oli oiva palvelija ja hyvä vaatteiden puhdistaja, mutta epäilin hänen sotilaskuntoaan.
Näitä seikkoja tuumiessamme kaahlasimme maihin niin pian kuin voimme ja jätimme mereen venheemme ynnä puolet siinä olevasta lastista.
Yhdeksästoista luku.
Jatkoa tohtorin kertomukseen. — Ensi päivän taistelujen loppu.
Yhä selvemmin kuuluivat merirosvojen huudot metsässä ja pian kuulimme heidän askeleensakin, kun he juoksivat sekä oksien taittumisia, kun he tunkeutuivat viidakon läpi.
Aloin huomata asian käyvän hyvin vakavaksi ja siksi tarkastelin pyssyäni.
"Kapteeni", sanoin minä, "Trelawneyn pyssy ei kelpaa mihinkään. Antakaa hänelle omanne."
Kun samalla huomasin, että Gray oli aseeton, annoin hänelle kirveeni. Meistä kaikista tuntui hyvältä, kun näimme hänen sylkevän kouraansa, rypistävän kulmiaan ja heiluttavan kirvestään ilmassa. Oli selvää, että hän oli kokonaan meidän puolellamme.
Astuttuamme vielä neljäkymmentä askelta eteenpäin, tulimme metsänreunaan ja näimme varustuksen edessämme. Me saavuimme vallituksen luoksi sen eteläiselle sivulle samaan aikaan kuin kapinoitsijat, Job Andersson etunenässä, meluten näyttäytyivät lounaisella sivustalla.