Tässä keskeytti hänen puhelunsa kova pamaus ja samassa tuli tykin kuula suhisten puitten lävitse ja laskeutui hiekkaan noin sadan askeleen päähän meistä. Seuraavassa silmänräpäyksessä lähdimme pakosalle eri taholle.
Kun kuulat vinkuivat metsässä etsin minä kätköpaikan toisensa jälkeen. Kumminkin olin hieman rohkaissut itseäni ja tehtyäni pitkän kaarroksen ryömin puitten lomitse rantaan.
Aurinko oli juuri laskeutunut ja merituulet puhalsivat metsässä ja panivat ankkuripaikan harmaan pinnan väreilemään. Nousuvesi oli taas vetäytynyt kauvaksi ja suuret alat rantahiekasta olivat kuivina. Päivän kuumuuden jälkeen tuntui ilma kolealta.
"Hispaniola" oli edelleenkin ankkuripaikalla — mutta merirosvon lippu liehui mastossa. Kun seisoin ja katselin merelle päin, kuului taaskin tykinlaukaus.
Seisoin rannalla ja tähystelin. Näin, että useat miehet rannalla lähellä varustusta hävittivät jotain kirveillään — laivavenhettä, kuten sittemmin sain tietää. Jonkun matkan päässä lähellä joen suuta leimusi iso valkea puitten välissä ja tämän niemen ja puitten väliä kulkivat miehet tullen mennen. Miehet hoilasivat kuin lapset ja heidän äänestään tuntui, että he olivat maistelleet rommia.
Vihdoin luulin voivani palata varustukseen. Kun nousin seisoalleen näin jonkun matkan päässä kohoavan matalan pensaikon keskestä yksinäisen kallion, joka oli jotenkin korkea ja omituisen valkea väriltään. Nyt selvisi minulle, että se oli sama valkea kallio, josta Ben Gunn oli maininnut ja että sieltä löydämme venheen, jos sellaista joskus tarvitsemme.
Hyvän aikaa kuljettuani saavuin varustushuoneen rannanpuoleiselle sivulle ja sen varustusväki otti minut riemuiten vastaan. Hyvin tiheä metsä ympäröi varustuksen — ja liiankin tiheä. Metsä oli kaikkialla yhtä tasaista ja yhtä korkeata. Maan puolella se oli pelkkää mäntymetsää, mutta merenpuolella se oli sekalaista.
Kylmä iltatuuli puhalsi raoista kömpelösti rakennettuun varustukseen ja peitti lattian hienolla hiekalla. Myös meilläkin oli hiekkaa silmissä, hampaitten välissä, illallisessa ja vieläpä keittokattilassammekin. Savupiippunamme oli nelikulmainen aukko katossa. Vain vähäinen osa savusta kulki tämän kautta, jota vastoin enin osa jäi sisälle kirveltäen silmiämme ja saaden meidät rykimään. Saadakseni kuvan täydellisemmäksi, lisään vielä että Graylla olivat kasvot kääreissä sen haavan tähden, jonka hän oli saanut luopuessaan kapinoitsijain toveruudesta sekä että vanha Tom Redruth-parka makasi kankeana ja jäykkänä hautaamattomana Englannin lipun peitossa.
Kapteeni Smollett määräsi meille kullekin vahtipaikkamme. Tohtori, Gray ja minä saimme yhden vartiopaikan, tuomari, Joyce ja Hunter toisen. Niin väsyneitä kuin olimmekin, lähetettiin kaksi meistä noutamaan puita ja kaksi taas sai toimekseen kaivaa hauta Redruthille. Tohtori määrättiin kokiksi ja minä olin vartioimassa sisäänkäytävää. Kapteeni kulki edestakasin rohkaisten meitä.
Kerta toisensa jälkeen tuli tohtori käytävään saamaan raitista ilmaa ja hänen silmänsä olivat savusta punaset ja aina oli hänellä joku sana minulle sanottavana.