Me emme osanneet muuta luulla kuin että ukko oli saanut kuolinhaavan taistelussa muukalaisen kanssa, Minä toin kumminkin rommia ja koetin sitä kaataa hänen kurkkuunsa, mutta hampaansa olivat kovasti yhteenpurrut ja leukansa olivat vahvat kuin raudasta. Tuntui oikein helpottavalta, kun tohtori Livesey tuli isääni katsomaan.
"Ah, herra tohtori!" huudahdimme, "mitä tulee meidän tehdä. Mihin kohtaan häntä on haavotettu?"
"Haavotettu?" sanoi tohtori, "hänellä ei ole enemmän haavoja kuin teillä, tai minullakaan. Hän on saanut halvauksen. Kas niin, rouva Hawkins, menkää nyt miehenne luo, mutta älkää puhuko hänelle tästä mitään. Täytyypä koettaa parastani pelastaakseni tuon vintiön arvottoman elämän. Jim, tuoppas minulle pesuastia!"
Kun minä palasin, pesuastia mukanani, oli tohtori jo käärinyt ylös hänen hihansa ja näin kapteenin suuren ja jänteisen käden. Se oli selvästi ja komeasti kirjailtu monessa paikassa ja yhdessä paikassa oli nimi Billy Bones. Olkapään luona oli kuvattu hirsipuu ja siihen mies roikkumaan.
"Profeetallista!" sanoi tohtori viitaten viimemainittuun kirjailuun. "Ja nyt, armollinen herra Billy Bones, jos se on nimesi, katsomme, minkä väristä veresi on. Jim, sanoi hän, pelkäätkö verta?"
"En, herra."
"Hyvä! Pidä sitten pesuastiata!" Samassa otti hän veitsen ja avasi suonen.
Koko joukko oli verta jo vuotanut, ennenkuin kapteeni aukasi silmänsä ja katseli ympärilleen hämärin katsein. Ensiksi tunsi hän tohtorin ja rypisti otsaansa. Sitten käänsi hän katseensa minuun ja näytti tuntevan helpotusta. Mutta äkkiä muuttui hänen kasvojensa väri, hän koetti nousta ja huudahti: "missä on Musta Koira?"
"Täällä ei ole mitään mustaa koiraa", sanoi tohtori. "Te olette juoneet rommia ja saaneet halvauksen. Enkä millään erinomaisella ilolla pelastanut teitä haudasta. Kuulkaas nyt mr Bones!"
"Se ei ole minun nimeni", keskeytti hän.