Sen vieressä oli venhe, jonka perässä istui John Silver ja pari miestä nojasi laivan peräkeulassa kaidepuiden yli. Toisella heistä oli punainen myssy päässä eli siis sama lurjus, jonka joku tunti sitten olin nähnyt varustuksemme aitauksen sisäpuolella. Hetkisen kuluttua loittoni venhe laivasta ja ohjasi kulkunsa maata kohti sittenkuin punaisessa myssyssä oleva mies ja hänen toverinsa olivat poistuneet kajuuttaan.
Aurinko oli laskeutunut "Kaukoputki"-nimisen kukkulan taakse ja sitä mukaan kuin sumu alkoi levetä tuli pimeyskin yhä syvemmäksi. Huomasin että minun täytyi kiirehtiä löytääkseni venheen samana iltana.
Valkeakallio, joka jotenkin selvästi näkyi yli matalan metsän, oli vielä noin kahdeksan penikulman matkan päässä hietasärkälle päin ja viipyi hyvän aikaa ennenkuin pääsin sen luoksi, sillä toisinaan täytyi minun kulkea nelinkontin. Oli jo melkein yö ennenkuin pääsin sen luo. Aivan edessäni oli hyvin pieni ruohoakasvava aukeama, jota matala polvenkorkuinen metsä ympäröi ja tämän keskellä näin pienen nahkateltin. Minä ryömin aukealle, nostin teltin laitaa ja siellä oli Ben Gunnin valmistama vene. Se oli tavattoman pieni ja mielestäni liian pieni minullekin, joten minun oli vaikea uskoa että se kannattaisi täysikasvuista miestä. Se muistutti coracle-nimisiä venheitä, joita vanhat brittiläiset käyttivät.
Luulisi, että olin kylliksi puuhannut sinä iltana, mutta niin ei ollut asianlaita. Mieleeni johtui uusi tuuma; yön suojassa soutaa "Hispaniolan" luoksi, katkaista ankkuriköysi ja siten päästää laiva ajelehtimaan rannalle. Minä olin näet sitä mieltä että kapinoitsijoilla ei aamulla kärsimänsä tappion jälkeen ollut muuta mielessä kuin nostaa ankkuri ja lähteä merelle. Tämä oli mielestäni estettävä ja nyt arvelin sen helpoimmin käyvän päinsä, kun näin että he olivat jättäneet vartijansa venheettömiksi.
Istauduin odottamaan pimeätä ja söin illalliseksi korppuja. Yö oli varsin sopiva tuumani toimeenpanoon. Sumu oli peittänyt koko taivaankannen ja kun viimein auringonsäde oli kadonnut, peitti synkkä pimeys Aarresaaren. Ja kun vihdoin otin venheen olalleni ja aloin kompuroida paikoiltani näkyi vain kaksi kohtaa ankkuripaikalta. Toinen niistä oli mäen rinteellä, jossa voitetut kapinoitsijat juopottelivat, toinen taas oli kapea valojuova, joka ilmasi laivan ankkuripaikan. Laiva oli kääntynyt ja sen kokka oli minua kohti. Ainoat tulet kuin siinä olivat, loistivat kajuutasta.
Minun täytyi kaahlata hyvän matkaa upottavassa hietikossa ja usein upposin nilkkoihin saakka ennenkuin pääsin veden rajaan ja laskin venheeni veteen.
Kahdeskymmenesneljäs luku.
Laskuvesi.
Vene oli hyvin sopiva minun suuruiselleni ja painoiselleni henkilölle, mutta samalla oli se hyvin vaikea ohjata. Olipa Ben Gunnkin myöntänyt sen olevan hyvin vaikean ohjata ennenkuin siihen tottui.
Minä taas en ollenkaan tietänyt, kuinka sitä oli käsiteltävä ja jollei onni olisi minua nyt niin erinomaisesti suosinut kuin muulloinkin, niin olisi minun täytynyt luopua tuumastani. Ennenkuin näet aavistinkaan, tempasi vesi minut mukaansa ja minä olin "Hispaniolan" ankkuriköyden vieressä ja tartuin siihen kiinni. Köysi oli niin pingotettu kuin kanteleen kieli.