"Olette oikeassa", neitonen sanoi. "Hyvä on, menkää Pyhän neitsyen nimessä, ja suojelkoon teitä taivas! Te jätätte tänne tyttöparan, joka teitä hartaasti rakastaa, ja toisen, joka on teidän uskollinen ystävänne. Olkaa siis varovainen heidän tähtensä."
"Niin", Joanna lisäsi, "mene Dick, yhtä vaarallista on jäädä tänne kauemmaksi. Mene, minun sydämeni on sinun kanssasi, pyhimykset sinua suojelkoot!"
Dick meni ensimmäisen vartijan ohi niin varmannäköisenä, että mies vain seisoa töllisteli. Mutta seuraavassa polvekkeessa vartija laski keihäänsä käytävän poikki ja käski hänen mainita asiansa.
"Pax vobiscum!" Dick vastasi. "Menen rukoilemaan Rutter-paran sielun puolesta."
"Hyvä on", vartija vastasi, "mutta ei ole sallittua mennä yksin." Niin sanoen hän kumartui tammisen aidakkeen yli ja päästi kimeän vihellyksen. "Sieltä tullaan", hän sanoi ja päästi Dickin menemään.
Porrasten juurella seisoivat vartijat valmiina ottamaan häntä vastaan, ja Dickin mainittua saman asian käski vartion päällikkö neljän miehen seuraamaan häntä kirkkoon.
"Älkää antako hänen päästä pakoon, pojat", hän sanoi. "Viekää hänet sir
Oliverin luo, jos henkenne on teille kallis."
Ovi avattiin, kaksi miestä talutti Dickiä, yksi kummastakin käsivarresta, yksi käveli edellä ja neljäs perässä, nuoli viritetyn varsijousen juonella. Tässä järjestyksessä he kävivät puutarhan läpi yön pimeydessä ja lumisateessa. Luostarinkirkon ikkunoista levisi himmeä valo.
Kirkon ovella olevat vartijat päästivät Dickin sisään vasta hänen saattajiensa lausuttua pari sanaa.
Kirkko oli heikosti valaistu. Ainoastaan vahakynttilät pääalttarilla ja jokunen ylhäisten perheitten hautakappelien edessä laesta riippuva lamppu levittivät vähän valoa. Keskellä kuoria makasi kuollut mies paareilla.