Pääalttarin portailla seisoi juhlapukuinen pappi lukemassa messua, ja ympärille polvistuneet munkit mutisivat hiljaa rukouksia.
Dickin astuttua kirkkoon nousi yksi heistä ja tullen häntä vastaan kysyi saattajilta, mikä asia toi tämän vieraan munkin kirkkoon. Vaikka vastaus lausuttiin hiljaisella äänellä, vei kaiku sen pitkin kirkkoa.
"Munkki!" kuului sir Oliverin ääni, sillä hänkin oli läsnä. "Veljeni, en ole teitä vaivannut. Kuka te olette? Kenen pyynnöstä olette tullut yhtymään rukouksiimme?"
Dick, jonka kasvot olivat kaapupäähineen peitossa, viittasi pappia, sir Oliveria, astumaan pari askelta syrjään jousimiesten luota, ja kun tämä seurasi hänen kutsuaan, hän kuiskasi:
"Tiedän etten voi pettää teitä, sir. Henkeni on käsissänne."
Sir Oliver hätkähti rajusti. Hänen pulleat punaiset kasvonsa kävivät kalmankalpeiksi, ja hetken aikaa hän seisoi sanatonna.
"Richard", hän sanoi sitten, "en tiedä mikä sinut on tänne tuonut, mutta suuresti epäilen että sinulla on pahoja aikeita. Vanhan ystävyyden vuoksi en kuitenkaan tahdo syöstä sinua perikatoon. Saat viipyä täällä koko yön minun vieressäni kuorituolissa, saat olla siinä kunnes lordi Shorebyn vihkiminen on toimitettu ja hääsaatto on rauhassa lähtenyt kirkosta. Ja jos kaikki käy hyvin eikä sinulla ole ollut mitään salavehkeitä, voit sinäkin lähteä minne tahdot. Mutta jos sinä punot joitakin murhajuonia, saat ne maksaa omalla verelläsi. Amen."
Viimeiset sanat lausuessaan sir Oliver teki hartaan ristinmerkin, kääntyi alttarin puoleen ja kumarsi nöyrästi.
Sitten hän lausui taas muutamia sanoja sotamiehille, tarttui Dickin käteen ja vei hänet kuoriin asettaen hänet istumaan tuolille oman istuimensa viereen. Nuorukainen polvistui heti, kuten tapa vaati, ja näytti vaipuvan hartaudenharjoituksiinsa.
Mutta hänen ajatuksensa harhailivat levottomina sinne tänne. Hän huomasi että niistä sotilaista, jotka olivat saattaneet hänet kirkkoon, kolme ei palannutkaan takaisin, vaan asettui rauhallisesti sivukäytävään ikään kuin vartijoiksi — epäilemättä sir Oliverin käskystä. Hänen täytyi siis vankina jäädä tähän puolipimeään kirkkoon, tappamansa miehen läheisyyteen, ja voimatta mitään tehdä hänen täytyi huomispäivänä olla läsnä, kun hänen lemmittynsä vihitään toisen vaimoksi.