"Sen tein ainoastaan itsepuolustukseksi", ritari vastasi. "Ja nyt, poikani, on sanoma viimeisestä taistelusta ja tuon kirotun epaton majaileminen omassa metsässäni tykkänään murtanut voimani. Olen matkalla etsimään tyyssijaa luostarista ja aion sitten viedä mukanani mitä voin ja lähteä meren yli, alkaakseni Ranskassa tai Burgundissa uutta elämää."
"Holywoodiin ette pääse", Dick sanoi.
"Kuinka? Ja miksi en?" kysyi ritari.
"Kuulkaa, sir Daniel, tämä on minun hääaamuni, ja aurinko, joka juuri nousee, valaisee elämäni onnellisinta päivää. Te olette ansainnut kuoleman — kahdessakin suhteessa: ensiksi surmaamalla isäni ja sitten kavaltamalla minut, holhokkinne. Mutta en minäkään ole synnitön, olen itsekin syypää monen ihmisen kuolemaan, ja tänä ilon päivänä en tahdo olla tuomari enkä pyöveli. Vaikka olisitte itse paholainen ilmielävänä, en teihin kättäni satuttaisi, vaan te saisitte vapaasti mennä minne haluatte minun puolestani. Pyytäkää Jumalalta anteeksi, minä annan teille anteeksi vapaaehtoisesti. Mutta minä olen Yorkin suvun palveluksessa enkä kärsi vakoojia sen leirissä. Jos te siis astutte askelenkaan kauemmaksi tähän suuntaan, minä kohotan ääneni ja käsken lähimmän vartijan vangitsemaan teidät."
"Sinä pilkkaat minua", sir Daniel sanoi. "Minä en ole turvassa missään muualla kuin Holywoodin muurien sisäpuolella."
"Siitä en välitä", Richard sanoi. "Teille on tie auki itään, länteen tai etelään, mutta pohjoista kohti en salli teidän kulkevan. Holywood on teiltä suljettu. Menkää, älkääkä pyrkikö takaisin, sillä niin pian kuin te olette poistunut, varoitan minä jokaista vartijaa, niin että he pitävät silmällä kaikkia pyhiinvaeltajia. On siis aivan turhaa, että yritättekään sinnepäin, se olisi teille vain turmioksi."
"Sinä tuomitset minut kuolemaan", sir Daniel sanoi synkästi.
"En, sitä en tee", Richard vastasi. "Jos haluatte mitellä voimianne kanssani, niin tulkaa vain, ja vaikka pelkään, ettei se ole oikein puoluettani kohtaan, suostun vaatimukseenne ja taistelen teitä vastaan kutsumatta ketään avukseni. Sillä tavoin voin rauhallisesti kostaa isäni kuoleman."
"Mutta sinulla on pitkä miekka", sir Daniel sanoi, "ja minulla vain tikari."
"Minä vetoan yksin taivaaseen", Dick vastasi heittäen miekkansa kappaleen matkaa taaksepäin lumelle. "Jos kohtalomme niin vaatii, tulkaa, ja Kaikkivaltiaan avulla toivon voittavani teidät, te kavala mies."