"Jollen saa häntä nähdä, tahdon tietää syyn siihen", vastasi nuorukainen. "Hän ei tullut tänne vapaaehtoisesti. Vaikka olenkin nuori, olen kuitenkin hänen paras suojelijansa, ja minä tahdon pitää huolta siitä, että häntä kohdellaan hyvin. Rupean vainuamaan merkillisiä salaisuuksia täällä ja alan niihin kyllästyä."
Hänen näin puhuessaan laskeutui raskas käsi hänen olalleen. Bennet Hatch oli heidän huomaamattaan lähestynyt heitä. Peukalonsa vihjauksella hän kehoitti vaimoansa poistumaan.
"Dick-ystävä", hän sanoi niin pian kuin he olivat kahden kesken, "oletteko vallan hullu? Jollette lakkaa sekaantumasta muutamiin asioihin, on merenpohja teille parempi vuode kuin Tunstallin Moat House. Te olette kysellyt minulta, te olette ahdistanut Carteria ja te olette säikähdyttänyt mustatakkia. Viisastukaa, mieletön nuorukainen. Kun sir Daniel kutsuu teidät luoksensa, koettakaa näyttää tyyneltä ja punnitkaa vastauksenne, sillä hän aikoo luultavasti kuulustella teitä perinpohjaisesti."
"Hatch", sanoi Dick, "tämä kaikki haiskahtaa pahalta omaltatunnolta."
"Jollette tahdo viisastua, saatte piankin haistella verta", Bennet vastasi. "Tahdon vain teitä varoittaa. Ja tässä tullaan teitä noutamaan."
Samassa tulikin lähetti käskemään Dickiä sir Danielin luo.
TOINEN LUKU
Kaksi valaa
Sir Daniel käveli vihaisennäköisenä edestakaisin hallissa takkatulen edessä. Sir Oliver istui arkana huoneen perässä lukien matalalla äänellä rukouskirjaansa.
"Olette kutsunut minut, sir Daniel", sanoi Dick.