"Olen todellakin kutsunut sinut", ritari vastasi. "Mitä minä kuulen? Olenko ollut sinulle niin tyly holhooja, että sinulla on syytä ensi tilaisuudessa ruveta epäilemään minusta pahaa? Vai aiotko minut pettää, nähdessäsi onnenkin minua pettävän? Pyhän messun kautta, semmoinen ei isäsi ollut. Hän piti uskollisesti ystäviensä puolta myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta sinä, Dick, näytät olevan hyvänpäivän-ystävä ja koetat nyt päästä uskollisuuden velvollisuudestasi."
"Erehdytte, sir Daniel", Dick vastasi vakavasti. "Olen sekä kiitollinen että uskollinen, kun minun pitää niin olla. Ja ennen kuin jatkan, kiitän sekä teitä että sir Oliveria. Teillä on oikeus vaatia kiitollisuutta minulta, ja katala raukka olisin, jos sen unohtaisin."
"Hyvä on", sir Daniel sanoi, "mutta", hän lisäsi tuimistuneena, "kiitollisuus ja uskollisuus ovat sanoja, Dick Shelton. Minä vaadin tekoja. Tällä hädän hetkellä, kun nimeni on häväisty, omaisuuteni menetetty, kun metsät ympärillämme vilisevät sissejä, jotka janoavat häviötäni, tällä hetkellä vaaditaan tekoja eikä sanoja. Mitä sinä puolestasi teet? Sinä koetat salaisilla kuiskimisilla myrkyttää sen vähälukuisen joukon mieltä, joka minulla nyt enää on jäljellä. Jumala minua varjelkoon semmoisesta kiitollisuudesta. Mitä sinä oikeastaan tarkoitat? Puhu! Minä vastaan."
"Sir Daniel", Dick vastasi. "Isäni sortui minun ollessani lapsi. Korviini on tullut, että vilppi ja rikos olivat syynä hänen kuolemaansa. Korviini on tullut sellainenkin huhu — tahdon olla suora — että te olette ollut joissakin tekemisissä isäni kuoleman kanssa. Ja totta puhuakseni, mieleni ei voi rauhoittua enkä voi teitä tarmokkaasti auttaa ennen kuin saan vastauksen epäilyksiini."
Sir Daniel istuutui. Hän nojasi leukansa käteen ja katseli tutkivasti
Dickiä.
"Ja sinä luulet, että minä haluaisin olla sen nuorukaisen holhoojana, jonka isän olen murhannut?" hän sanoi.
"Antakaa minulle anteeksi", Dick vastasi, "jos puhun taitamattomasti, mutta tiedätte varsin hyvin, että holhoojan toimi on edullinen. Ettekö näinä holhousvuosina ole korjannut tulojani ja käskenyt miehiäni? Eiköhän teidän hallussanne vielä ole oikeus olla minun naittajanikin, josta on voittoa siitäkin, en tiedä kuinka paljon? Pyydän vielä anteeksi, mutta tahdon olla suora: jos olette ollut kyllin halpamielinen murhataksenne suojeluksenne alaisen miehen, niin voisitte kyllä tehdä vähemmän halvan teon."
"Kun minä olin sinun iässäsi", ritari vastasi totisena, "ei minun mieleni ollut noin taipuvainen epäluuloihin. Ja sir Oliver, pappi", hän lisäsi, "kuinka saattaisi hän olla vikapää semmoiseen tekoon?"
"Sir Daniel", sanoi Dick, "minne isäntä käskee, sinne koira menee.
Tiettyä on, että tämä pappi ei ole muuta kuin teidän välikappaleenne.
Puhun suoraa kieltä mitään peittelemättä. Ja pyydän suoraa vastausta.
Mutta vastausta en saa! Te vain yhä kysytte. Jollette anna suoraa
vastausta, lisäätte siten vain epäluulojani."
"Tahdon antaa sinulle suoran vastauksen, nuori herra Richard", sanoi ritari vihoissaan. "Tule minun luokseni, kun olet omavaltainen mies, enkä minä enää ole sinun holhoojasi, ja minä tahdon vastata niin kuin sinä ansaitset, korvapuustilla. Siihen saakka sinulla on kaksi tietä valittavana: joko peruutat loukkaavat sanasi, pidät suusi kiinni ja taistelet sen miehen puolesta, joka on elättänyt ja suojellut sinua lapsuudestasi alkaen; tahi — ovi on auki, metsät ovat täynnä vihollisiani — mene!"