— Saammepa nähdä, — sanoi hän.
Hän oli nopea käsistään, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi mittaa eikä painoa, vaan oli minunlaiseni miehen rinnalla heikko etana, ja sitäpaitsi olin joutunut niin tulisen vihan vimmaan, että olisin vaikka meisseliin puraissut. Annoin hänelle ensin tästä ja sitten tuosta, niin että kuulin hänen päänsä narskuvan ja särähtelevän, ja heti tuupertui hän tantereelle.
— Oletko saanut kylliksi? — huusin. Mutta hän katsahti vain ylös valkeana ja ymmällä, ja veri levisi hänen kasvoillaan kuin viini lautasliinalla. — Oletko saanut kylliksi? — toistin. — Puhu, äläkä siinä pehtaroi, taikka annan sinulle aimo potkun.
Silloin hän nousi ylös pidellen päätään, jota hänen ilmeestään päättäen pyörrytti, ja veri valui hänen roimahousuilleen.
— Olen saanut kylliksi tällä kertaa, — sanoi hän, nousi hoiperrellen ylös ja meni matkaansa samaa tietä kuin oli tullutkin.
Vene oli laskemaisillaan rantaan; huomasin lähetyssaarnaajan laskeneen kirjansa syrjään ja hymyilin itsekseni. — Hän näkee, että ainakin olen mies, — ajattelin.
Tämä oli ensi kerta Etelämeren saarilla, kun olin sanaa vaihtanut lähetyssaarnaajan kanssa, saati sitte pyytänyt heiltä palvelusta. Minä en pitänyt siitä joukosta, kukaan liikkeenharjoittaja ei pidä; he katselevat meitä yli olkain eivätkä sitä salaakaan; ja sitäpaitsi ovat he osittain muuttuneet kanakoiksi ja vetävät yhtä köyttä alkuasukkaiden kanssa, sensijaan että lyöttäytyisivät muihin valkoihoisiin. Minulla oli ylläni puhtaat raitavat pyjamat [Intialaismalliset ohuet, väljät liivihousut. Suom.], sillä tietysti olin pukeutunut siististi päälliköiden luona käyntiäni varten; mutta kun näin lähetyssaarnaajan astuvan veneestä oikeassa virkapuvussa, valkoisissa palttinahousuissa, keveässä tropiikkihatussa, valkoisessa paidassa ja kaulahuivissa sekä ruskeat kengät jalassa, olisin saattanut häntä kivittää. Kun hän tuli lähemmäksi, tähystäen minua hyvin omituisesti (kaiketi äskeisen tappelun johdosta), huomasin hänen näyttävän kuolettavan sairaalta, sillä todellakin oli hänellä kuumetta ja hän oli veneessä vilustunut.
— Herra Tarleton luullakseni? — sanoin minä, sillä olin saanut tietää hänen nimensä.
— Ja te kai olette uusi kaupanvälittäjä? — otaksui hän.
— Tahdon ensiksi ilmoittaa teille, että en ole lähetysseurain ystävä, — jatkoin, — ja että te ja teidänlaisenne saatte paljon pahaa aikaan päntätessänne alkuasukkaat täyteen ämmäin loruja ja nenäkkyyttä.