Johdatin hänet asuntooni äänettömänä ja melko tyytyväisenä tapaan, jolla olin haastellut, sillä minä tahdon, että mies säilyttää oman arvonsatunnon.
— Minua suretti nähdessäni teidän tappelevan, — huomautti hän.
— Oh, se on rengas samassa ketjussa, kuten saatte kuulla, — sanoin. — Se kuuluu palvelukseen numero kaksi. Kuultuanne kertomukseni voitte ilmoittaa minulle, surettaako se teitä vieläkin.
Astuimme suoraan sisälle puotini kautta, ja ihmeekseni huomasin Uman korjanneen ruoka-astiat pöydältä. Tämä oli niin vähän hänen tapaistaan, että ymmärsin hänen tehneen sen kiitollisuudesta, ja pidin hänestä senvuoksi sitä enemmän. Hän ja herra Tarleton puhuttelivat toisiaan nimeltä, ja lähetyssaarnaaja näytti olevan hänelle hyvin kohtelias. Mutta siihen en kiinnittänyt suurta huomiota; ainahan ne osaavat olla kohteliaita kanakalle, meitä valkoisia miehiä he komentelevat. Sitäpaitsi en tarvinnut Tarletonia juuri sillä hetkellä. Olin tekemässä heittoni.
— Uma, — sanoin, — anna minulle vihkimätodistuksesi. — Hän näytti hämmästyneeltä. — No, — rohkaisin, — voit luottaa minuun. Anna se tänne.
Se oli hänellä mukanaan, kuten tavallista; kaiketi hän luuli sitä taivaan passiksi ja pelkäsi kai joutuvansa helvettiin, ellei se olisi hänellä kuolinhetkellä käsillä. En voinut nähdä, mihin hän sen ensi kerralla pani, enempää kuin nytkään, mistä hän sen otti; se hypähti hänen käteensä tavalla, joka muistutti sanomalehtien kertomuksia rouva Blavatskysta. Samaten tekevät kaikki naiset näillä saarilla, ja arvatenkin opetetaan se heille jo nuorena.
— Niin, — sanoin minä todistus kädessäni, — se neekeri Musta Jack vihki minut tämän tytön kanssa. Todistuksen kirjoitti Case, ja se on kaunis asiakirja, vakuutan teille. Senjälkeen olen huomannut, että seutulaisilla on jotakin vainoa tätä minun vaimoani vastaan, ja niin kauan kuin pidän hänet luonani, en saa liikettäni käymään. No, miten menettelisi mies minun asemassani, jos hän olisi mies? — kysyin. — Kaikkein ensiksi hän luullakseni tekisi näin. — Minä revin vihkimäkirjan, viskaten palaset lattialle.
— Aue! — voihkasi Uma ja alkoi lyödä käsiään yhteen; mutta minä tavoitin toisen niistä omaani.
— Ja toiseksi, — jatkoin, — jos hän on sellainen, joka mielestäni ansaitsisi miehen nimen, sir, toisi hän tytön suoraa päätä teidän tai jonkun muun pappismiehen eteen ja tunnustaisi: "Vihkimiseni tämän vaimoni kanssa oli kuje, mutta minä pidän hänestä koko runsaalla mitalla, ja nyt tahtoisin tulla häneen oikein vihityksi." Toimeen siis, herra Tarleton. Ja luullakseni olisi paras, että tekisitte sen alkuasukasten kielellä. Se olisi eukolle mieluista, — lisäsin mainiten Umaa heti aviovaimon oikealla nimellä.
Kutsuimme siis kaksi veneen miehistä todistajiksi, ja meidät sidottiin avioliiton umpisolmulla omassa asunnossamme; ja pastori rukoili hyväisen ajan, se täytyi sanoa — mutta ei sentään niin kauan kuin muutamat niistä — ja puristi meidän kummankin kättämme.