— Kerran siinä tie, — sanoi hän. — Nyt tie kuollut.
— Ei kukaan siellä käy? — kysyin.
— Ei hyvä, — vastasi mies. — Paholaiset paljo asu siellä.
— Ohoo! — äännähdin. — Onko siellä tiheikössä paljon paholaisia?
— Miespaholainen, naispaholainen paljo, — selitti ystäväni. — Siellä ne asu kaikki aika. Mies mene siellä mies ei tule takaisin.
Ajattelin, että kun tuolla kanakalla oli niin hyvät tiedot paholaisista ja kun hän puhui niistä niin vapaasti joka ei ole tavallista, niin saattaisin urkkia häneltä hiukan selvitystä itseäni ja Umaa koskevaan selkkaukseen.
— Te luulette minä paholainen? — kysyin.
— Ei luule paholainen, — sanoi hän tyynnytellen — Luule hupsu yhtäkaikki.
— Uma paholainen? — kysyin jälleen.
— Ei, ei sitä. Paholainen pysy metsä, — sanoi nuori mies.