— No, herra Wiltshire, —- sanoi hän, — olen sovittanut teidät kaikkien kanssa täällä. Vaikeata se ei ollutkaan, nyt kun Case on poissa; mutta minä tein sen ja menin vielä takuuseen siitä, että menettelette rehellisesti alkuasukkaita kohtaan. Minun täytyy pyytää teitä pitämään sanani.

Pidinhän minä sen. Usein tuotti vaakani minulle kiusaa, mutta minä järkeilin tähän tapaan: meillä kaikilla on hiukan omituiset vaa'at, ja alkuasukkaat tietävät sen ja kastelevat kopransa samassa suhteessa, niin että kaikki käy oikein. Mutta totta on, että se kiusasi minua, ja vaikka menestyin Falesalla, olin senvuoksi melkein iloinen, kun liikkeemme siirsi minut toiselle asemalle, missä en ollut mihinkään sitoutunut ja saatoin katsella vaakaani rehellisellä naamalla.

Mitä eukkooni tulee, tunnette hänet yhtä hyvin kuin minä itsekin. Hänellä on vain yksi vika. Ellei pidä häntä silmällä, lahjoittaisi hän pois puodin katonkin. No, se näkyy olevan kanakoille luontaista. Hänestä on tullut voimakas, roteva nainen, joka voisi nostaa lontoolaisen poliisikonstaapelin hartioilleen. Mutta sekin on luontaista kanakoille, eikä ole pienintäkään epäilystä, että hän on ensiluokkainen vaimo.

Herra Tarleton on aikansa palveltuaan mennyt kotiin. Hän oli paras lähetyssaarnaaja, mitä olen tavannut, ja nyt hän kuulemma on kirkkoherrana jossakin Somersetin puolessa. Ja se on hänelle parasta; siellä ei ole kanakoja hänen vaivoinaan.

Entä ravintolani? Siitä ei puhettakaan, tuskin sellaista koskaan perustan. Luullakseni olen nyt kiinni täällä. En tahdo jättää tenaviani, nähkääs, ja — turha on sitä kieltää — täällä he voivat paremmin kuin valkoisten maassa, vaikka Ben vei vanhimman Aucklandiin [Kaupunki Uudessa Seelannissa. Suom.], missä häntä koulutetaan parhaiden mukana. Mutta enimmin päänvaivaa tuottavat minulle tytöt. Ne ovat tietenkin puolirotua; sen tiedän yhtä hyvin kuin tekin, eikä kukaan halveksi sekarotuisia enemmän kuin minä; mutta ne ovat minun, ja jokseenkin kaikkeni. En voi tyytyä ajatukseen, että he yhtyisivät kanakoihin, ja mistäpä heille valkoisia miehiä löydän?