"Liian kylmä", sanoi hän, "hyvä tapa Intiassa, ei hyvä täällä." Sitten hän pyysi hiukan ruokaa, söi ahnaasti heti kun hänelle tarjottiin ja vetäytyi viereeni nuotion luo. Syötyään hän heittäytyi pitkäkseen ja vaipui uneen kuin pieni lapsi. Muutamia tunteja myöhemmin hän vielä nukkui, ja minun täytyi herättää hänet ottamaan osaa kaksoishautajaisiin. Hänen laitansa oli nyt sama joka suhteessa; hän näytti yht'äkkiä ja yhdellä voimainponnistuksella voittaneen sekä isännän kuoleman synnyttämän surun että pelkonsa minua ja Mountainia kohtaan.
Eräs jäljellejääneistä miehistä osasi hakata kiveen, ja ennenkuin Sir William palasi meitä noutamaan, oli erääseen kallionlohkareeseen saatu piirretyksi seuraava kirjoitus, joka muodostanee sopivan lopun kertomukselleni:
J. D.
Skotlantilaisen aatelisarvon perijä,
Kaikkien tieteitten ja taiteitten mestari,
Ihailtu Euroopassa, Asiassa, Amerikassa, sodassa ja rauhassa.
Villien metsästäjäin teltoissa ja kuningasten linnoissa,
Lepää nyt, niin paljon opittuaan, tehtyään ja kärsittyään,
Unohdettuna tässä.
H. D.
Hänen veljensä.
Kuoli, kärsittyään eläessään alituisen ja ansaitsemattoman
kovan onnen iskuja,
Melkein samalla hetkellä,
Ja nyt lepää yhdessä haudassa
Veljensä ja vihamiehensä kanssa.
Hänen vaimonsa ja eräs vanha palvelija pystyttivät rakastaen
ja kunnioittaen tämän muistomerkin molemmille.