"Te hyvä mies", sanoi Secundra. "Nyt minä kaivaa sahib ylös."
Samassa hän taas astui hautaan ja alkoi uudelleen uutterasti kuokkia. Lordi seisoi kuin maahan naulattuna, minä taas pysyttelin hänen vieressään, peljäten, en tiennyt itsekään mitä.
Routa ei ollut vielä ehtinyt syvälle maahan. Sen vuoksi hindu heittikin pian pois kuokkansa ja alkoi lapioida multaa käsin. Puhvelinnahkaturkin yhtä reunaa alkoi näkyä, sitten näkyi hänen sormiensa lomassa hiustukko; vielä hetkinen ja kuuvalo lankesi johonkin valkoiseen. Nyt Secundra hetkeksi polvistui, raaputti varovasti kynnellään ja puhalteli suu supussa. Kun hän väistyi syrjään, näin minä masterin kasvot aivan paljaina. Ne olivat kalman kalpeat, silmät ummessa, korvat ja sieraimet täytettyinä, posket sisäänpainuneet, nenä terävä kuin kuolleella. Mutta vaikka hän oli maannut useita päiviä maassa, ei hän vielä ollut alkanut mädäntyä. Kaikkiin meihin teki omituisen vaikutuksen se, että hänen huulensa ja leukansa olivat mustan parran peitossa.
"Jumalani!" huusi Mountain, "hän oli sileä kuin lapsi, kun hänet hautasimme!"
"Sanotaan, että kuolleitten hiukset kasvavat", sanoi Sir William hiljaisin, värähtävin äänin.
Secundra ei välittänyt mitään siitä, mitä me puhelimme, kaivoi vain kuin katukoira löyhää multaa. Masterin puhvelinnahkaturkkiin kääritty ruumis tuli yhä enemmän näkyviin. Kuu paistoi kirkkaasti, ja ympärillä seisovain varjot, heidän kumarrellessaan eteenpäin, kuvastuivat masterin kasvoille, jälleen kadoten. Tuo näky piti meitä kamalan kauhun vallassa. En uskaltanut katsoa lordin kasvoihin, mutta koko tänä aikana en huomannut hänen vetävän henkeänsä. Taempana eräs miehistä (en tiedä kuka) puhkesi jonkunmoiseen nyyhkytykseen.
"No", sanoi Secundra, "te auttaa minut nostaa hänet pois."
Ajan kulumisesta ei minulla ole minkäänlaista käsitystä. Meni ehkä kolme tuntia, ehkäpä viisikin, joina hindu yritti elämää palaamaan herransa jäseniin. Sen vain tiedän, että oli vielä yö, ja ettei kuu ollut vielä laskenut, joskin se matalalta heitti pitkiä varjoja yli tasangon, kun Secundra yht'äkkiä huudahti tyytyväisenä. Kumartuessani nopeasti eteenpäin olin minäkin huomaavinani muutosta haudasta kaivetun jääkylmillä kasvoilla. Heti sen jälkeen näin hänen silmäluontensa värisevän, pian hän ne avasi kokonaan, ja minuun sattui kahdeksan päivää maassa maanneen vainajan tuijottava katse.
Että nämä elonmerkit esiintyivät, siitä voin tehdä valani. Kuulin toisilta, että hän silminnähtävästi ponnisti puhuakseen, että hänen hampaansa näkyivät parran sisästä, ja että hänen otsa-nahkansa rypistyi aivan kuin tuskallisessa kuolonkamppailussa. Tuo voi olla mahdollista; minä en sitä tiedä, minun mieltäni kiinnitti muu. Samassa hetkessä näet, jona kuolleen silmät aukenivat, syöksyi lordi Durrisdeer maahan, ja kun minä nostin hänet siitä, oli hän kuollut.
Päivä nousi, eikä vieläkään saatu Secundraa luopumaan turhista ponnistuksistaan. Sir William jätti johdettavakseni pienen komennuskunnan ja lähti eteenpäin heti päivän koitteessa. Hindu istui yhä hieroen kuolleen jäseniä ja henkien hänen suuhunsa. Olisi voinut luulla sellaisen puuhan saavan kiveenkin elämää, mutta paitsi tuota yhtä hetkeä, joka toi lordi Durrisdeerille kuoleman, pysyi masterin synkkä henki poissa murtuneesta multaverhostaan, ja puolenpäivän tienoissa oli uskollinen palvelija vihdoin koettanut kyllikseen. Hän oli aivan rauhallinen.