Samalla hän veti esiin kolme kirjettä, järjesti ne osoitteitten mukaan, ojensi ensimmäisen paroonille, joka innokkaasti sieppasi sen, ja meni mrs. Henryn luo toinen kädessään.
Mutta rouva ojensi torjuen kätensä. "Antakaa se miehelleni", sanoi hän tukahutetuin äänin.
Majuri oli nopsa ymmärrykseltään, mutta tässä hän hetkeksi hämmästyi. "Tietysti!" sanoi hän, "minä olen oikea pöhkö! Tietysti!" Mutta yhä hän seisoi kirje kädessään.
Vihdoin ojensi mr. Henry kätensä, eikä siinä enää auttanut muu kuin antaminen. Mr. Henry otti kirjeet (sekä rouvan että omansa) ja tuijotti koteloihin rypistetyin otsin, aivan kuin jotain miettien. Koko keskustelun aikana hän oli hämmästyttänyt minua mallikelpoisella käytöksellään, mutta nyt hän voitti itsensä.
"Salli minun tulla kanssasi huoneeseesi", sanoi hän vaimolleen. "Tämä on tullut liian äkkiarvaamatta, ja joka tapauksessa kai tahdot mieluimmin lukea kirjeesi yksinäisyydessä."
Taasen katsoi rouva häntä samoin kummastelevin ilmein, mutta hän ei antanut ajatteluaikaa, vaan meni suoraan rouvan luo.
"Se on parasta, usko pois", sanoi hän, "ja majuri Burke on kyllin huomaavainen ja älykäs antaakseen sen anteeksi." Samalla hän tarttui rouvaa käteen ja vei hänet salista.
Mrs. Henry ei tullut sinä iltana takaisin, ja kun mr. Henry (kuten paljon myöhemmin sain tietää) seuraavana aamuna meni häntä katsomaan, antoi hän kirjeen takaisin vieläkin avaamattomana.
"Koetahan nyt toki se lukea!" oli mr. Henry huudahtanut.
"Älä vaadi sitä minulta", oli rouva vastannut.