SCHUMMRICH. Hm — niin — enpä tiedä oikein varmaan — pappa ahdistaa mua joka päivä — mutta min'en ole varma — täällä on Iduna-neiti, hieno suloinen tyttö, hän sopisi minulle — täällä on myöskin Ottilia-neiti, iloinen ja hilpeä, myöskin hän miellyttää mua.
BARNAU. Eikö sydämenne vielä ole toista niistä valinnut?
SCHUMMRICH. Sydämeni, — ää — näin meidän miesten kesken — minun sydämelläni on heikkoutensa silläkin.
BARNAU. Selittäkää selvemmin.
SCHUMMRICH. Täällä on vielä lisäksi eräs Thusnelda tässä talossa — hän on olevinaan emännöitsiä mutta kerrotaanpa hänen oikeastaan olevan teidän kasvate-tyttärenne.
BARNAU. Hän onkin.
SCHUMMRICH. No, näettekös, sitte kyllä käypi laatuun! Ainoastaan emännöitsiä, ei, se ei sopisi millään muotoa — mutta jos te ottaisitte hänet aivan omaksi tyttäreksenne — ää, ää, min'en pyydä mitään myötäjäisiä, meillä on kyllin kyllä rahoja.
BARNAU. Se on! Te pyydätte tyttöä vaimoksenne?
SCHUMMRICH. Eh bien, pyydän. Hän on kauniin kaikista — ja — meidän, miesten kesken tämä ei tosin sopisi, jos oltaisiin Parisissa — mutta minä olen nyt pikkuruikkusen rakastunut. Kyllähän ne toisetkin ovat koreita, mutta Thusneldasta pidän kaikkein enimmän.
BARNAU. Herrani, minä otan Thusneldan lapsekseni, aivan lainmukaisesti, eikä häneltä kelpo myötäjäisiäkään puuttuman pidä.