SCHUMMRICH. Minä olen Schummrich, Anatole Schummrich, talonne ystävä.
BARNAU. Minä olen kuullut. Tervetullut.
SCHUMMRICH. Kiitos. Te olette paljon matkustellut, herra Barnau? Ää?
BARNAU. No niin, olenhan minä nähnyt koko kappaleen maailmata.
SCHUMMRICH. Sepä hupaista, minä olen myöskin ollut rohkea, — käynyt
Parisissa, Lontoossa, Neapelissa!
BARNAU. Minä olen kuullut sen.
SCHUMMRICH. Maksoi paljon, herra Barnau, suuret summat — kuitenkin oli minulle siitä — hm, hm — suurista summista johtuu mieleeni — tiedättekö myöskin, herra Barnau, kuinka olen tullut tutuksi perheessänne?
BARNAU. En. Ehkä kerrotte sen?
SCHUMMRICH. Eh bien! Palattuani matkoiltani sanoi mulle pappani: "Anatole, nyt olet täydellisentänyt sivistyksesi, nyt sinun pitää naida. Meillä on paljon rahaa, ja Schummrich'ien suku ei saa kuolla." Siihen vastasin minä: "Jos sinua huvittaa, pappa, nain minä." Siihen sanoi pappa: "Koko kaupungissamme en tunne ainoatakaan tyttöä, jonka saattaisin miniäkseni ottaa, mutta Barnau'in kartanossa on hienoja naisia, valitse sieltä." Niin tulin minä tänne — hähä — etsimään itselleni rouvaa.
BARNAU. Oletteko etsittävänne löytänyt?