SCHUMMRICH. Niin, Thusneldaseni — neitini, piti mun sanoa — ää ää — jos te kuitenkin, herra Barnau — — —
BARNAU. Puhukaa nyt itse vain.
SCHUMMRICH. Niin, minä olen siis nyt, — sanalla sanoen, minä mielin naida teidät.
THUSNELDA. Pilanne, herra Schummrich —!
SCHUMMRICH. Puheeni on totista, totta parole d'honneur.
BARNAU. Minun läsnä-oloni todistaa, ett'ei se ole pilaa; min'en sallisi sua loukattavan.
SCHUMMRICH. Ää, niin! No, antakaa vastauksenne.
THUSNELDA. Herra Schummrich, minä olen köyhä, perin köyhä; mitä minä olen ja mitä mulla on, siitä on mun kiittäminen tämän miehen jalomielisyyttä.
SCHUMMRICH. Ei tee mitään, Thusneldaseni, neitini, piti mun sanoa, me olemme rikkaita. Pappani sanoi mulle: "Sinun ei tarvitse huolia rahoista, Anatole; meillä on itsellämme kylliksi rikkautta. Toimita vain taloomme piammiten rouva, sillä minä tahtoisin vielä nähdä lasteni-lasten, tuommoisten pikku-Schummrich'ien leikkivän ympärilläni" — niin hän sanoi. Mun pappani on toisinaan erinomaisen leikkisä — hähä. — No, Te sanotte siis: suostun — ja historia on päätetty.
THUSNELDA. Kuinka saatan minä — —