SCHUMMRICH. Minä olen varsin hyväluontoinen mies, parole d'honneur! Te olette suloinen pikkuvelho, minä olen teitä jo monesti tirkistellyt, vaikka Te ette ole koskaan ollut sitä huomaavinanne.
BARNAU. Vastaahan toki, lapseni.
THUSNELDA (vavisten). Käskettekö minun menemään tälle herralle?
BARNAU. Taivas varjelkoon, min'en ollenkaan käske, päätä itse vain.
THUSNELDA. Siinä tapauksessa, herrani, kiitän sydämestäni ystävällisestä esityksestänne, vaan en saata siihen suostua.
SCHUMMRICH. Kuinka? Me olemme kaupungin rikkaimpia — —
THUSNELDA. Suokaa mulle sittekin anteeksi vaan min en menekkään naimisiin.
SCHUMMRICH (hämillään). Vai — ää vai — siis sain minä — miten sitä sanotaankaan — oikein siis sain minä rukkaset.
BARNAU (nauraen). Siltä näyttää.
SCHUMMRICH. Hm, empä olisi uskonut — luulin — me olemme toki — no, niin, herra Barnau, minä menen matkoihini — kuinka sitä sanotaan -. pitkällä nenällä — mutta se ei tee mitään — minä palajan jälleen — herra Barnau, te tiedätte, — niitä toisia — — kun olemme meidän, miesten kesken, puhelemme siitä vielä. Sanon nöyrimmät jäähyväiseni.