THUSNELDA (elävästi, enemmän tunteellisesti, kuin innokkaasti). Tahdon, jos vain saan, ellette laita mua pois. Minä olen teidän kasvattamanne, kaikki muut ihmiset ovat mulle vieraita, ainoastaan teistä saan minä elähdystä. Oi, isäni armahin, älkäätte lastanne hyljätkö. Enhän minä toivo mitäkään muuta, kuin saada teitä palvella, min'en tunne suurempaa riemun onnea, kuin nähdä huulillanne hymyilyn, joka mulle lausuu: Minä olen tyytyväinen Thusneldaani. Älkää työntäkö minua tuonne kolkkoon, kamalaan maailmaan. Oi, mikä siellä palkitsisi mulle yhden ainokaisen tyytyväisyyden katseen teidän silmistänne?
BARNAU (tukehduttain liikutuksensa). Mitä lausutkaan? Min'en laske sua luotani milloinkaan.
THUSNELDA (suutelee hänen kättään). Oi, kiitoksia, tuhansia kiitoksia tuosta sanastanne.
BARNAU. Kyynel kimaltelee silmässäsi. Älä näytä sitä. Mene nyt, lapseni, ett'ei kenkään näkisi sua, muuten innostut liiaksi.
THUSNELDA. Ettehän vain suutu minuun?
BARNAU. En, en, mun armas tyttösein.
THUSNELDA. Sitte olen tyytyväinen. Te ette hylkää mua milloinkaan! Oi, nyt on kaikki hyvin. Siihen lauseesen perustan minä olemukseni, tapahtukoon sitte mitä tahansa!
(Menee).
Kahdeksastoista kohtaus.
Entiset. Iduna (vasemmalta, perältä).