ADELGUNDA. Saanko tietää, mikä Teidät on tänne saattanut?
OFFENBURG. Ilman esipuheita, armollinen rouva, minä rakastan tytärtänne ja pyydän Teidän suostumustanne.
ADELGUNDA. Kuinka, herrani?
OFFENBURG. Taitoni, mun koko pieni omaisuuteni, on varma vakuutus siitä, että voin tarjota tyttärellenne huolettoman tulevaisuuden.
ADELGUNDA (kylmästi). Minä kunnioitan arvoisata tarjoustanne, herra tohtori; sääli vain, että mun täytyy siihen kieltävästi vastata.
OFFENBURG. Tyttärenne vastaa rakkauteeni rakkaudellaan.
ADELGUNDA. Te olette siis minun tietämättäni edistänyt salahankkeitanne tyttösen kanssa?
OFFENBURG. Älkää panko pahaksenne, mutta lempivät tahtovat olla varmat toisistaan, ennenkuin vanhempia asiasta puhuttelevat.
ADELGUNDA (ylpeästi). Vaikka kaikki niin tekisivät, en minä kuitenkaan saata esitykseenne suostua. Te olette sillä saattanut tyttäreni vaikeaan kamppaukseen itsensä kanssa, sillä minulla on toiset ajatukset hänen suhteensa, ajatukset, joita Teidän pitää seurata, ajatukset, jotka minulle kiitollisuutta ja suurempia etuja tuottavat.
OFFENBURG. Onko se viimeinen sananne?