OTTILIA. Morsian! Minä morsian! Voi, herrainen aika, nyt pitää mun siis ruveta vallan hiljaiseksi, nyt en enää tohdi laulella enkä nurmella juoksennella?
WISMAR. Laulele sinä vain ja tanssiele tahtosi mukaan, minä teen sulle seuraa.
BARNAU. Minun seuraukseni seuraa teitä, armaat ystäväni. Hiljaa toki, nyt emme enää ole yksin.
Kymmenes kohtaus.
Entiset. Schummrich (perältä oikealta).
SCHUMMRICH. Hyvä herrasväki, saan kunnian toivottaa hyvää iltaa!
WISMAR. OTTILIA (kiittävät äänettömällä kumarruksella, menevät perälle vasemman koriste-aidan luo, puhelevat hiljaa keskenään).
BARNAU. Tervetultua, herra Schummrich.
SCHUMMRICH (Barnau'ille kuni uskotulleen). Minua on vähän kaivellut, herra Barnau, että tuo pikkuinen tän'aamuna antoi mulle — rukkaset — sitä en olisi uskonut — me olemme kaupungin rikkaimpia — ää — mutta minä koen unhoittaa sen. Minun varoissani saatan kolkuttaa kenen ovea tahansa ja nyt vasta olen tullut oikein vakavaan päätökseen ottaa itselleni rouvan tästä talosta. Näin meidän miesten kesken, kumpaan te neuvotte minun tähtäämään? Neiti Ottiliaanko vai neiti Idunaan?
BARNAU. Herra Schummrich, rouvansa pitää jokaisen valita itse, siinä suhteessa ei saa luottaa kenenkään muun makuun.