WISMAR. Ja silmää seuraapi sydän?
OTTILIA. No niin. Pakoitattehan te minut ilmaisemaan kaikkityyni!
Kuinka te sydämeni vangitsitte, sit'en tiedä mutta — — —
WISMAR. Mutta?
OTTILIA. Minä miellyin teihin heti ensisilmänräpäyksessä.
WISMAR. Miellyitte vain?
OTTILIA. Jos vielä enemmän tietää tahdotte, odottakaa kunnes olemme kahdenkesken. Tuon hirveän enon ei tarvitse kaikkea kuulla!
BARNAU. Olenko minä todellakin niin hirveä?
OTTILIA (heittäikse hänen kaulaansa). Hirveä, paha julmuri sinä olet, eno, kun saatoit ilmi sen, mitä itsekseni aivan hiljaa salailin.
BARNAU. Sydämesi kulmassa?
WISMAR. Ottilia! Morsiameni! Sulo impyeni!