IRMGARD. Oi, kuinka hupaista! Te olette paljon matkustellut; matkusteleminen antaa miehelle omituisen loiston.
ADELGUNDA (hiljaa Ottilialle.) Nyt hän kiekailee taas tuon kanssa.
OTTELIA (hiljaa). Pilaa kaikki.
SCHUMMRICH. Ää — loiston! Sangen mainiosti lausuttu, neitiseni. Minä saatankin vakuuttaa, että tuo loisto minua ympäröipi! Mun pappani sanoi tuonoin mulle: "Anatole — —"
IRMGARD. Teidän nimenne on Anatole? Oi, se nimi hurmaa minut!
SCHUMMRICH. Niin, Anatole, — Anatole Schummrich. Noin meidän kesken, minun nimeni on oikeastaan Kasper, se on lahja tuhmalta kummilta, ää, mutta minäpä olin niin viisas, että hylkäsin mokoman lahjan ja kutsun itseäni Anatoleksi! Siis, "Anatole," sanoi pappani tuonoin, "sinä olet ainoa poikani, sinä saat periä koko omaisuuteni, ää, sinä saatat tästälähin elää rikkaana raha-miehenä, sinun ei tarvitse tehdä työtä, vaan saat käyttää kaikki sivistyksesi edistämiseksi. Mutta parahin sivistyttämiskeino on matkusteleminen, siis matkusta." Ja minä olenkin matkustellut, koko neljä vuotia, olen ollut Englannissa, Franskassa, Spaniassa, Italiassa ja palasin vasta muutama viikko sitte kotiin. Minun sivistykseni on täydellinen.
IRMGARD. Heti ensi silmäyksessä huomaa, että te olette paljon matkustanut.
SCHUMMRICH (yhä enenevällä itse-rakkaudella) Ei niin suuria summia turhaan tuhlatakkaan. (Kääntyy, tirkislelee lornjetilla Ottiliaa). Ettekö tekin, neitini, tahtoisi matkustella?
OTTILIA. Varmaan! Mutta tytön ei käy laatuun.
SCHUMMRICH. Miksi ei? Hähä, seurassa — miehen seurassa — häämatkalla?
He?